Marko, Markus, Markku

Ulkomaat

Valikko

Mukilointivideo järkyttää Yhdysvalloissa

Dramaattiset videokuvat paljastavat, kuinka ryhmä poliiseja hakkaa 64-vuotiaan mustan miehen baarin edustalla New Orleansissa.

Tulvakaupungin baarien ovet ovat jälleen auki, ja Robert Davis oli yksi niihin lauantai-iltaa viettämään lähteneistä. Ilta päättyi kuitenkin Yhdysvaltoja ravistelevaan uuteen poliisiskandaaliin, ja pahimmassa tapauksessa jopa rotumellakoihin.

Baarista lähtenyt Davis oli ilmeisestikin nauttinut muutaman lasin liikaa, ja poliisi päätti pidättää hänet juopumuksesta julkisella paikalla. Davis vastusti pidätystä. Dramaattiset seuraukset tallentuivat paikalle osuneen AP:n televisiouutisten kuvaajan videonauhalle.

Videolla näkyy selvästi, kuinka poliisit tarttuvat Davisiin lähellä Bourbon Streetiä sijaitsevan baarin edustalla. Yksi poliiseista iskee mustaa miestä päähän neljästi. Tämän jälkeen kaksi poliisia ja kaksi siviilipukuista miestä paiskaavat hänet katuun.

Pahoinpitely jatkuu, vaikka murjottu Davis makaa kadulla laajenevassa verilammikossa.

Virastaan tutkinnan ajaksi pidätettyjä poliiseja vastaan on nostettu syytteet pahoinpitelystä. Stuart Smith, Lance Schilling ja Robert Evangelist kiistivät eilisessä oikeudenistunnossa syyllisyytensä ja pääsivät vapaaksi takuita vastaan.

Varsinaisen oikeudenkäynnin on määrä alkaa tammikuussa. Syytetyistä Smith on ollut poliisina kahdeksan vuotta. Schilling ja Lance ovat palvelleet New Orleansin poliisissa vasta kolme vuotta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Eurojackpot-voittajat kertovat Veikkauksen haastattelussa säilyttäneensä 87 000 000 euron tositetta keittiön astiakaapissa

  2. 2

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  3. 3

    Tutkinnanjohtaja: Hirvensalmella tutkitaan kahta tapon yritystä – rikosten ja hätäpuhelun välillä ”muutaman tunnin haarukka”

  4. 4

    Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

  5. 5

    Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

  6. 6

    Valtiovarainministeriö: Kohu oli liikaa, juhlaraha vedetään pois

  7. 7

    Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

  8. 8

    Kuvat ei herkimmille: Pin up -malli Sini Ariellin aviomies kaatui nuotioon – rajut palovammat: ”Kipu on sietämätön”

  9. 9

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  10. 10

    Niukassa napapaidassa tanssivan Laura Voutilaisen seksikäs Vain elämää -esitys saa Robinin punastumaan – ”Pikkasen pornoa toimintaa!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

  3. 3

    Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

  4. 4

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  5. 5

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  6. 6

    Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

  7. 7

    Osaatko ratkaista puusepän pulman?

  8. 8

    Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

  9. 9

    Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

  10. 10

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  7. 7

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  8. 8

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Eurojackpot-voittajat kertovat Veikkauksen haastattelussa säilyttäneensä 87 000 000 euron tositetta keittiön astiakaapissa

  2. 2

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  3. 3

    Tutkinnanjohtaja: Hirvensalmella tutkitaan kahta tapon yritystä – rikosten ja hätäpuhelun välillä ”muutaman tunnin haarukka”

  4. 4

    Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

  5. 5

    Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

  6. Näytä lisää