Martta

Ulkomaat

Valikko

YK pitää Ahtisaaren lahjusväitteitä perusteettomina

Julkaistu: , Päivitetty:

Serbian parlamentin puhemies Oliver Dulic syyttää YK:n Kosovon erityislähettilästä Martti Ahtisaarta lahjusten otosta. YLE Uutisten mukaan YK sanoo väitteiden olevan "täysin perusteettomia eikä niissä ole totuuden jyvääkään".

Dulicin mukaan Ahtisaari on vastaanottanut lahjuksia albanialaisen järjestäytyneen rikollisuuden johtohahmolta. Vastineeksi lahjuksista Ahtisaari antaisi raportissaan tuen Kosovon itsenäistymiselle. Dulic vaatii asiasta virallista tutkintaa.

YLE uutisten mukaan Ahtisaaren tiedottaja on kiistänyt lahjusväitteen.

YK:n pääsihteerin tiedotustoimisto sanoo yhtyvänsä Ahtisaaren tiedottajan näkemykseen, että kyse on täysin tekaistuista väitteistä. Toimiston mukaan kyseessä olevaa saksalaista tiedusteluraporttia ei ole koskaan edes toimitettu YK:lle.

Bosnialainen uutistoimisto Focus raportoi lahjusväitteistä viikonloppuna. Focuksen mukaan Saksan tiedustelupalvelu BND on paljastanut kaksi Ahtisaaren pankkitiliä, joille on siirretty kaksi miljoonaa euroa. Focus kertoi Ahtisaaren vastaanottaneen BND:n mukaan myös yli 40 miljoonaa euroa käteisenä.

Focuksen mukaan BND on nauhoittanut Ahtisaaren ja nimeämättömän albaanin keskustelun, jossa osapuolet puhuivat kahden miljoonan euron siirrosta sveitsiläiseltä pankkitililtä Ahtisaaren tilille. Focuksen tietojen mukaan sveitsiläispankin tilin omistaa Kosovon albaani Exhet Boria, joka toimii korkeassa asemassa heroiinin tuontia Eurooppaan pyörittävissä rikollispiireissä.

Focus kertoi BND:n hallussa olevan myös nauhoituksia, joista näkyy Kosovon albaanihallituksen auto, joka ajaa Ahtisaaren asunnolle. Autosta ojennetaan Ahtisaarelle kaksi salkkua. Focuksen mukaan BND:n agentit vahvistivat laukkujen olevan täynnä rahaa.

Kosovo on Serbian autonominen maakunta, jonka asukkaista suurin osa on etnisiä albaaneja. Ahtisaaren itsenäisyyttä Kosovolle esittävä raportti on parhaillaan YK:n turvallisuusneuvoston käsittelyssä. Kosovon albaanit havittelevat täyttä itsenäisyyttä, mutta Serbia on valmis myöntymään vain autonomiaan. Länsimaat kannattavat Kosovon itsenäisyyttä, Venäjä puolestaan yhtyy Serbian kantaan.

Ahtisaarta on mustamaalattu Serbiassa ennenkin. Hänen isäänsä on väitetty natsiupseeriksi ja häntä vastaan on osoitettu mieltä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

  2. 2

    Hirvi aiheutti pahan ketjukolarin Turuntiellä – liikenne seisoo, ihminen maassa loukkaantuneen oloisena

  3. 3

    Kevinin, 4, surman kammottavat yksityiskohdat nousivat tapetille – tuoreessa dokumentissa hurjia väitteitä

  4. 4

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  5. 5

    Ulkonäöllään hätkähdyttävä ihmis-Ken vie kauneuskirurgian äärimmilleen – lääkärit varoittavat vaarallisesta leikkauksesta: ”En voi hengittää ollenkaan”

  6. 6

    Kuvat: Karut bordellikopit reunustivat F1-rataa takavuosina – myös suomalaisfanit saivat ehdotuksia ilotytöiltä

  7. 7

    Yksin kotona -tähden vuosia jatkunut syöksykierre vihdoin ohi? Ulkonäkö muuttui radikaalisti – illallistreffeillä näyttelijäkaunottaren kanssa

  8. 8

    Raju maastopalo nielee puolustusvoimien maata Hangossa – rintama jopa 200 metriä

  9. 9

    Siipeilijöiden itaruus puhuttaa Vauva.fi:ssä: kaveri kaataa pesukoneeseen kuumaa vettä, koska ”säästyy sähköä”

  10. 10

    Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  2. 2

    Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

  3. 3

    Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

  4. 4

    Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

  5. 5

    Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

  6. 6

    Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

  7. 7

    Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

  8. 8

    Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

  9. 9

    Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

  10. 10

    Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  6. 6

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

  2. 2

    Hirvi aiheutti pahan ketjukolarin Turuntiellä – liikenne seisoo, ihminen maassa loukkaantuneen oloisena

  3. 3

    Kevinin, 4, surman kammottavat yksityiskohdat nousivat tapetille – tuoreessa dokumentissa hurjia väitteitä

  4. 4

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  5. 5

    Ulkonäöllään hätkähdyttävä ihmis-Ken vie kauneuskirurgian äärimmilleen – lääkärit varoittavat vaarallisesta leikkauksesta: ”En voi hengittää ollenkaan”

  6. Näytä lisää