Pertti, Albert

Ulkomaat

Valikko

Suomalainen sairastui legionella-tautiin Thaimaassa

Neljä pohjoismaalaista matkailijaa, joista yksi on suomalainen, on sairastunut legionellabakteerin aiheuttamaan keuhkokuumeeseen Thaimaassa.

Kaikki sairastuneet ovat joko sairaalahoidossa tai jo toipumassa sairaudesta, kerrotaan Kansanterveyslaitokselta.

Kansanterveyslaitos kehottaa Thaimaassa matkailleita hakeutumaan lääkäriin, jos he ovat majoittuneet sairastuneiden kanssa samassa Phuket Grand Tropicana -hotellissa marraskuun 20. päivän jälkeen ja saavat kuumetaudin parin viikon sisällä paluusta. Jos oireet ovat jo hävinneet, ei lääkärikäynti ole enää tarpeen.

Hotellia käyttänyttä matkanjärjestäjää Aurinkomatkoja on kehotettu siirtämään asiakkaansa pois kyseisestä hotellista mahdollisimman pian.

Aurinkomatkat ei käytä kyseistä hotellia ennen kuin hotelli on korjannut vesi- ja ilmastointijärjestelmänsä.

Legionellabakteerin aiheuttama keuhkokuume voidaan hoitaa antibiooteilla. Taudin oireita ovat kuume ja yleinen sairauden tunne.

Tauti tarttuu tavallisesti hengitysteihin päässeestä legionellabakteeria sisältävästä vedestä, mutta ihmisestä toiseen tauti ei tartu.

Taudin itämisaika on kahdesta päivästä kahteen viikkoon. Tauti voidaan todeta antigeenitestillä hengitystie-eritteiden viljelyllä ja veren vasta-ainetutkimuksilla.

(STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Vääksyn vastaanottokeskuksen pihalla lukuisia poliisipartioita

  3. 3

    IS seuraa 4.finaalia: Tappara johtaa lahjamaalilla – toinen osuma sekunnin kymmenyksistä kiinni, katso videot

  4. 4

    Jere Karalahti vihjaa muutosta Thaimaahan: ”Kohta sitä jo eletään tuolla”

  5. 5

    Merenrantahuvila Strömsössä 6,3 miljoonaa – tältä näyttävät Suomen kalleimmat myynnissä olevat ”mökit”

  6. 6

    ISTV-live juuri nyt: Barack Obama palaa julkisuuteen

  7. 7

    Toni Nieminen kertoo nyt, miksi hän panttasi olympiamitalinsa – ”Tuntui pahalta”

  8. 8

    Sipilä: Hallitus sopuun miljardin säästöistä julkiseen talouteen

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Venäläisurheilija menetti jo toisen arvokisamitalinsa dopingkäryn vuoksi – KOK ilmoitti turinabol-löydöksistä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  2. 2

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  3. 3

    Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

  4. 4

    Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

  5. 5

    Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

  6. 6

    Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

  7. 7

    Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

  8. 8

    Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

  9. 9

    Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

  10. 10

    Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

  7. 7

    Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Vääksyn vastaanottokeskuksen pihalla lukuisia poliisipartioita

  3. 3

    IS seuraa 4.finaalia: Tappara johtaa lahjamaalilla – toinen osuma sekunnin kymmenyksistä kiinni, katso videot

  4. 4

    Jere Karalahti vihjaa muutosta Thaimaahan: ”Kohta sitä jo eletään tuolla”

  5. 5

    Merenrantahuvila Strömsössä 6,3 miljoonaa – tältä näyttävät Suomen kalleimmat myynnissä olevat ”mökit”

  6. Näytä lisää