Juha, Janne, Jani

Ulkomaat

Valikko

Venäjä: Tiedämme kuka murhasi Politkovskajan

Julkaistu: , Päivitetty:

Venäjän syyttäjäviranomaiset ilmoittivat tänään, että he tietävät nyt, kuka tappoi toimittaja Anna Politkovskajan vuosi sitten.

Tutkimuksia johtava Petros Garibjan kertoi murhaajan jäljittämisestä Politkovskajan entiselle työnantajalle Novaja Gazetalle antamassaan haastattelussa.

- Emme ole toistaiseksi nostaneet syytettä murhaajaa vastaan, mutta me tiedämme, kuka hän on, Garibjan sanoi.

Garibjan ei täsmentänyt kuitenkaan edes sitä, onko kyseinen epäilty kenties pidätettynä.

Venäjän johtava syyttäjä Juri Tshaika ilmoitti jo elokuussa, että Politkovskajan murhan tutkimuksissa on tapahtunut suurta edistystä.

Tähän mennessä syytteitä on jo joko nostettu tai niitä valmistellaan kaikkiaan yhtätoista henkilöä vastaan.

Epäselvyydet ja ristiriitaisuudet viranomaisten tiedotuslinjassa ovat kuitenkin saaneet monet epäilemään, ettei tutkimuksissa ole tosiasiassa edistytty niin hyvin kuin syyttäjät haluavat antaa ymmärtää.

Tshaikan mukaan Politkovskajan murha tilattiin ulkomailta ja sen tarkoituksena oli mustamaalata Venäjän nykyhallintoa ja presidentti Vladimir Putinia, jonka syntymäpäivänä murha tehtiin.

Garibjanin mukaan myös tilaajien metsästys on nyt hyvässä vauhdissa.

- Tilaajista meillä on, kuinka sen nyt sanoisin, mielenkiintoisia olettamuksia. Mutta toistaiseksi en voi sanoa tästä enempää.

- Keskitymme nyt murhan välikäsien ja organisoijien selvittämiseen, Garibjan sanoi Novaja Gazetalle.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  2. 2

    Bottas kiinni paalupaikassa – punainen lippu keskeytti aika-ajot

  3. 3

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  4. 4

    Vene kaatui: Kaksi miestä hukkui Valtimon Kalajärvellä – vain koira palasi lähtöpaikalle

  5. 5

    Suomen Miss Plus Size -Marjaana, 34, säväyttää: julkaisi viettelevän juhannuskuvan – poseeraa täysin alasti

  6. 6

    Anna Abreu herkissä juhannustunnelmissa – saunanraikas lähikuva ihastuttaa: ”Piti oikein pysähtyä katsomaan”

  7. 7

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  8. 8

    Unohda perinteinen lankku! Nämä keskivartaloliikkeet ovat paljon parempia selälle

  9. 9

    Ei herranen aika – McLarenin kuljettajille melkoiset rangaistukset

  10. 10

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  2. 2

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  3. 3

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  4. 4

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  5. 5

    Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

  6. 6

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  7. 7

    Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

  8. 8

    Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

  9. 9

    Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

  10. 10

    Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  3. 3

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  2. 2

    Bottas kiinni paalupaikassa – punainen lippu keskeytti aika-ajot

  3. 3

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  4. 4

    Vene kaatui: Kaksi miestä hukkui Valtimon Kalajärvellä – vain koira palasi lähtöpaikalle

  5. 5

    Suomen Miss Plus Size -Marjaana, 34, säväyttää: julkaisi viettelevän juhannuskuvan – poseeraa täysin alasti

  6. Näytä lisää