Minja, Miisa

Ulkomaat

Texas varautuu pahimpaan hirmumyrsky Ritan lähestyessä

Julkaistu:

Hirmumyrsky Rita lähestyy Texasin rannikkoalueita. Yhdysvaltain viranomaisten mukaan myrskyn voimakkuus on laskenut neloseen viisiportaisella asteikolla.

Yhdysvaltain kansallisen hurrikaanikeskuksen mukaan Rita on mitattu kaikkien aikojen kolmanneksi voimakkaimmaksi myrskyksi Yhdysvalloissa. Tuulet ovat puhaltaneet jopa 74 metrin sekuntivauhdilla.

Yhdysvalloissa on käynnissä massiivinen evakuointi hirmumyrskyn takia. Jopa 1,2 miljoonan ihmisen on määrä ehtiä pois kahden miljoonan asukkaan Houstonista ennen myrskyn saapumista.

Myös viime kuussa Katrina-myrskyn jaloista New Orleansista Houstoniin evakuoidut noin tuhat ihmistä joutuvat nyt lähtemään tilapäissuojistaan.

Ritan odotetaan iskevän Texasin rannikolle myöhään huomenna tai varhain lauantaina paikallista aikaa ja sen voimakkuuden uskotaan olevan tuolloin vähintään kolme viisiportaisella asteikolla. Viime kuussa erityisesti New Orleansin aluetta riepotelleen hirmumyrsky Katrinan voimakkuus oli neljä sen iskiessä mantereelle.

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush julisti eilen hätätilan Texasin ja Louisianan osavaltioihin.

Hirmumyrsky Rita hurjistui eilen voimakkaimmaksi mahdolliseksi viisiportaisella asteikolla. Tuuli puhaltaa nyt melkein 74 metriä sekunnissa.

Yhdysvaltain kansallisen hurrikaanikeskuksen mukaan Rita on mitattu kaikkien aikojen kolmanneksi voimakkaimmaksi myrskyksi Yhdysvalloissa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  2. 2

    Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

  3. 3

    Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

  4. 4

    490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

  5. 5

    Valokuvaaja otti 80 000 kuvaa meri­matkalla Punaiselta­mereltä Hongkongiin – syntyi henkeä­salpaavavan kaunis video

  6. 6

    Kunniatohtoriksi nimitetyn Sauli Niinistön seremoniassa kävi kömmähdys – kuitattiin norjalaisvitsillä

  7. 7

    Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

  8. 8

    Iranin toimet kuin Kim Jong-unin oppikirjasta – ”Piditte siitä tai ei, aiomme auttaa Syyriaa, Jemeniä ja Palestiinaa”

  9. 9

    Huhut vellovat Kylie Jennerin, 20, raskausuutisen ympärillä: kuka on lapsen isä? Ex-poikaystävä väitti vauvaa omakseen

  10. 10

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

  2. 2

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  3. 3

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  4. 4

    Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

  5. 5

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  6. 6

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  7. 7

    Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

  8. 8

    Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

  9. 9

    6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

  10. 10

    ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  10. 10

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  2. 2

    Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

  3. 3

    Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

  4. 4

    490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

  5. 5

    Valokuvaaja otti 80 000 kuvaa meri­matkalla Punaiselta­mereltä Hongkongiin – syntyi henkeä­salpaavavan kaunis video

  6. Näytä lisää