Pasi

Ulkomaat

Valikko

Kalev Span kloorivuodosta tehdään rikostutkinta

Julkaistu: , Päivitetty:

Tallinnalaisen Kalev Span hotelli on jälleen toiminnassa eilisiltaisen kloorivuodon jälkeen. Hotellista kerrottiin STT:lle aamupäivällä, että asiakkaat ovat palanneet ja uusia vieraita odotetaan sovitusti. Kylpylähotellin allasosasto on sen sijaan suljettu.

Kuusi lasta ja kolme aikuista oli vielä aamulla tallinnalaissairaaloissa kloorivuodon vuoksi. STT:n tietojen mukaan kolme lapsista on suomalaisia. Yhdenkään tila ei ollut vakava, ja he pääsivät keskiviikon aikana pois lastensairaalasta.

Aluesairaalassa hoidetaan vielä huomiseen kahta aikuista naista. Yksi pääsi pois jo tänään. He eivät ole Suomen kansalaisia.

Kylpylässä ovat omia tutkimuksiaan tehneet sekä terveystarkastus että poliisi. He tarkistavat muun muassa, miten klooria pääsi ilmastointikanavia pitkin lähinnä uimahallin pukuhuoneisiin.

Kloorivuodosta on aloitettu myös rikostutkinta.

- Selvitämme, rikottiinko kylpylässä kemiallisten aineiden käsittelemisestä säädettyjä määräyksiä, kertoi syyttäjänviraston tiedottaja Maria-Elisa Rannajoe STT:lle.

Kuulusteluja ei kuitenkaan olen vielä aloitettu tai mahdollisia epäiltyjä nimetty.

Kloorivuodon aiheutti kylpylähotellin kellarissa illalla siivouksen yhteydessä kaatunut 15 litran astia, jossa oli 12-prosenttista klooriliuosta.

Sairaalaan hakeutui lopulta 18 aikuista ja 18 lasta. Suurin osa heistä pääsi pois lääkärintarkastuksen jälkeen.

Lastensairaalaan tuoduista 18 lapsesta seitsemän oli suomalaisia. Sairaalaan yöksi jääneet lapset olivat lähinnä seurannassa, ja heille annettiin lisähappea ja nestettä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

  2. 2

    11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

  3. 3

    Pelottava löytö: Chrome-selaimella voi salakuvata käyttäjää

  4. 4

    Tuoreen ylioppilaan Oton, 19, elämä mullistui Kanarialla – kansainväliset urasuunnitelmat kariutuivat: Oli otettava järki käteen

  5. 5

    Jättiyllätys! Vain elämää palaa syksyllä – mukana aiempien kausien tähtiä: Cheek, Sanni, Kaija Koo...

  6. 6

    Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

  7. 7

    Lasse Lehtinen tukee Sauli Niinistöä presidentiksi: ”Tämähän on vanha demarien linja”

  8. 8

    Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

  9. 9

    Urheilutoimittaja Heidi Suomi hehkuu lomakuvissaan – palvoo aurinkoa pikkubikineissä veneen kannella

  10. 10

    Näin Atte Jääskeläisen kujanjuoksu eteni – pikakokous sinetöi lähdön

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

  2. 2

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  3. 3

    Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

  4. 4

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  5. 5

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  6. 6

    Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

  7. 7

    Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

  8. 8

    Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

  9. 9

    Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

  10. 10

    Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  5. 5

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  6. 6

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  7. 7

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  8. 8

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  9. 9

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  10. 10

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

  2. 2

    11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

  3. 3

    Pelottava löytö: Chrome-selaimella voi salakuvata käyttäjää

  4. 4

    Tuoreen ylioppilaan Oton, 19, elämä mullistui Kanarialla – kansainväliset urasuunnitelmat kariutuivat: Oli otettava järki käteen

  5. 5

    Jättiyllätys! Vain elämää palaa syksyllä – mukana aiempien kausien tähtiä: Cheek, Sanni, Kaija Koo...

  6. Näytä lisää