Varpu, Vaula

Ulkomaat

Nuorukaisen muistopäivä päättyi mellakkaan - poliisi otti 500 henkilöä kiinni

Julkaistu: , Päivitetty:

Ruotsin poliisi otti lauantaina kiinni noin 500 ihmistä estääkseen uusnatsien ja rasismin vastustajien mellakat. Useimmat ihmisistä pysäytettiin jo rautatieasemilla, kun he olivat matkalla Salemin kuntaan. Kaikkiaan 15 ihmistä pidätettiin.

Uusnatsit järjestävät Salemissa vuosittain soihtumarssin ulkomaalaisen kuoliaaksi pahoinpitelemän 17-vuotiaan pojan muistoksi. Marssi on vetänyt paikalle usein myös rasismin vastaisia aktivisteja, ja osapuolet ovat ottaneet väkivaltaisesti yhteen.

Poliisi pysäytti lisäksi ryhmän tanskalaisia ja saksalaisia aktivisteja moottoritiellä lähellä Tukholmaa. Poliisin mukaan ryhmä oli matkalla Salemiin haastamaan riitaa. Myöhemmin otettiin kiinni myös muutamia norjalaisia ja brittejä.

Äärioikeiston mielenosoitukseen osallistui Salemissa lopulta noin 700 ihmistä. Rasismia vastustava mielenosoitus keräsi aiemmin lauantaina parisataa ihmistä Tukholman keskustaan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

  2. 2

    Autoliitto tyrmää Trafin verolaskelmat – ”eiväthän ihmiset osta autoja sillä silmällä...”

  3. 3

    Gay-kommentti oli liikaa – Ensitreffit alttarilla -Petrin möläytykselle täystyrmäys tv-katsojilta: ”Se tuosta avioliitosta”

  4. 4

    Virkamiehet haluavat lopettaa metsästä löytyneen Pirkko-ilveksen

  5. 5

    Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

  6. 6

    Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

  7. 7

    Kaupankäynti Fortumin osakkeella keskeytetty – Bloomberg: aikoo tehdä tarjouksen energiayhtiö Uniperista

  8. 8

    Budjettikeskustelussa lentää sanansäilä: ”Vihreät ovat kuin vesimeloneja”

  9. 9

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  10. 10

    Onnelliset Nanna ja Jere Karalahti perhekuvissa – perustivat uuden palvelun vähävaraisille perheille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  2. 2

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  3. 3

    Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

  4. 4

    Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

  5. 5

    15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

  6. 6

    Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

  7. 7

    HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

  8. 8

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  9. 9

    Säteilevä morsian! Juontaja Ellen Jokikunnas meni naimisiin – häät järjestettiin pikavauhtia

  10. 10

    Suuri poliisioperaatio Jalasjärven Koskuella – Omakotitalosta löytyi haavoittunut nainen ja pihasta kuollut mies

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  8. 8

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

  2. 2

    Autoliitto tyrmää Trafin verolaskelmat – ”eiväthän ihmiset osta autoja sillä silmällä...”

  3. 3

    Gay-kommentti oli liikaa – Ensitreffit alttarilla -Petrin möläytykselle täystyrmäys tv-katsojilta: ”Se tuosta avioliitosta”

  4. 4

    Virkamiehet haluavat lopettaa metsästä löytyneen Pirkko-ilveksen

  5. 5

    Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

  6. Näytä lisää