Leo

Ulkomaat

Valikko

Clinton ja Obama lopettivat loanheiton

Julkaistu:

Senaattori Hillary Clintonin voitto Länsi-Virginian esivaalissa oli odotettu. Hän peittosi senaattori Barack Obaman murskaluvuin 67-26. Tämä ei kuitenkaan vaikuta paljoakaan esivaalin asetelmaan, ja Obama on jotakuinkin kruunausta vaille varma presidenttiehdokas.

Voitto oli kuitenkin mannaa Clintonille, joka vannoi jälleen kerran, että kisa jatkuu loppuun saakka.

- Olen päättäväisempi kuin koskaan kampanjan jatkamisesta niin kauan, että jokaisen ääni on päässyt kuuluville.

Hän vetosi tukijoihinsa lähes samaan hengenvetoon ja pyysi lisää rahaa.

- Tänä iltana tarvitsen apuanne. Olemme loppusuoralla - vain kolme viikkoa jäljellä. Teidän tukenne voi tehdä eron voiton ja tappion välillä, Clinton aneli tiistai-iltaisessa voitonpuheessaan.

Obama suuntaa
jo tulevaisuuteen

Clintonin voitto ei hetkauttanut Barack Obamaa, joka kampanjoi jo nyt kuin varsinainen ehdokas. Hän sukkuloi myös muissa kuin jäljellä olevissa esivaaliosavaltioissa.

Ehdokkaiden välillä näyttää myös vallitsevan jonkinasteinen vaalirauha. Kumpikaan ei ole nokkinut kilpailijaansa puheissaan, ja viime aikojen esivaaleja värittänyt loanheitto on keskeytetty.

Luultavimmin rauha johtuu siitä, että varsin monet demokraatit turhautuivat repivään riitelyyn. Se voi olla myös merkki siitä, että osapuolet käyvät neuvotteluja siitä, miten tilanne hoidetaan esivaalien päättymisen jälkeen.

Arvailussa esitetään edelleen sitä mahdollisuutta, että Clinton asettuisi Obaman varapresidenttiehdokkaaksi. Molemmat osapuolet ovat kiistäneet tällaiset keskustelut.

Hillary
vetoaa köyhiin

Hillary Clinton korostaa toistuvasti sitä, että hänen takanaan ovat puolueen perusäänestäjät eli vähätuloiset, huonosti koulutetut ja iäkkäät. Hänen kampanjansa korostaa sitä, että nämä äänestäjät ovat avainasemassa, kun varsinaista taistelua demokraattien ja republikaanien välillä käydään eri osavaltioiden voitosta.

Obama vetoaa puolestaan nuoriin, koulutettuihin, mustiin ja uusiin äänestäjiin. Hänen kannattajansa muistuttavat siitä, että Illinoisin senaattori on saanut taakseen valtavan määrän sellaisia äänestäjiä, jotka eivät ole olleet tähän saakka kiinnostuneista politiikasta.

  • USA:n vaalit
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

  2. 2

    Helsingin Linnanmäen kupeeseen ilmestyi taas telttaleiri – poliisille töitä lieveilmiöistä

  3. 3

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  4. 4

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  5. 5

    Suomalaisten kuluja maksettiin miljoonilla euroilla ulkomaille – tällä kortilla sinäkin voit hyötyä

  6. 6

    Millennium-trilogiasta tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

  7. 7

    Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

  8. 8

    Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

  9. 9

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  10. 10

    Raskaana oleva Serena Williams lähes alasti lehden kannessa – rohkeassa kuvasarjassa vain kädet rintojen peittona

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  2. 2

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  3. 3

    Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

  4. 4

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  5. 5

    Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

  6. 6

    Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

  7. 7

    Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

  8. 8

    Mika Salolla selvä mielipide Räikkösen ja Bottaksen kolarista – ”Oli vähän väärässä paikassa”

  9. 9

    Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

  10. 10

    Ferrarin pomo kävi kuumana kuljettajille – teki rajun vertauksen: ”Katsokaa mitä tapahtui Bottaksen ja Räikkösen välillä!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  6. 6

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  9. 9

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  10. 10

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

  2. 2

    Helsingin Linnanmäen kupeeseen ilmestyi taas telttaleiri – poliisille töitä lieveilmiöistä

  3. 3

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  4. 4

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  5. 5

    Suomalaisten kuluja maksettiin miljoonilla euroilla ulkomaille – tällä kortilla sinäkin voit hyötyä

  6. Näytä lisää