Manu, Manne, Immo

Ulkomaat

Valikko

Lähes 150 000 lasta avun tarpeessa Afrikan tulva-alueilla

Eteläisen Afrikan tulva-alueilla on jopa 150 000 lasta kiireellisen humanitaarisen avun tarpeessa, YK:n lastenjärjestö Unicef varoitti keskiviikkona.

Viime kuukausien rankkasateiden nostattamat tulvat ovat koetelleet pahiten Mosambikia, mutta tilanne on hyvin vaikea myös muun muassa Sambiassa ja Malawissa.

Tulvavedet ovat ajaneet ihmiset ahtaisiin leireihin, joissa lapset ovat erityisen vaikeassa asemassa. Unicefin tietoon on tullut tapauksia, joissa lapset on väkisin erotettu perheistään ja tyttöjä on käytetty hyväksi.

Unicef tarvitsee lisäapua myös auttaakseen taistelujen jalkoihin jääneitä lapsia. Järjestö on vedonnut lahjoittajiin kerätäkseen 237 miljoonaa dollaria (noin 163 miljoonaa euroa) kymmeneen pahimpaan kriisipesäkkeeseen Afrikassa. Apua tarvitaan erityisesti Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Tshadissa.

Viime vuonna Unicef onnistui keräämään vain puolet tarvitsemistaan avustuksista Afrikan lapsille. Aasian avustusprojekteissa järjestöllä ei ole ollut samanlaisia rahoitusvaikeuksia.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Vettel ajaa kohti voittoa, Bottas hyvässä vauhdissa – IS seuraa Australian GP:tä

  2. 2

    Risteilyllä olleet laittoivat satamassa painiksi – ”maahantulon edellytykset eivät täyttyneet”

  3. 3

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  4. 4

    Pyykkituvasta löytyneistä naisen alusvaatteista alkoi selkkaus – ”Suomalaiset ovat valittajakansaa”

  5. 5

    Venäjän ulkoministeriö: Nämä suomalaiset sukunimet kuulostavat härskeiltä venäläiseen korvaan

  6. 6

    Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

  7. 7

    Mistä on kyse, kun vyötärö kapenee etelänlomalla ja kilot tulevat takaisin kotona? Sisätautien erikoislääkäri kertoo

  8. 8

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  9. 9

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  10. 10

    8 niksiä: Näin teet wifi-verkostasi nopeamman

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

  2. 2

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  3. 3

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  4. 4

    Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

  5. 5

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  6. 6

    Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

  7. 7

    Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

  8. 8

    Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

  9. 9

    Vettel ajaa kohti voittoa, Bottas hyvässä vauhdissa – IS seuraa Australian GP:tä

  10. 10

    Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  6. 6

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Vettel ajaa kohti voittoa, Bottas hyvässä vauhdissa – IS seuraa Australian GP:tä

  2. 2

    Risteilyllä olleet laittoivat satamassa painiksi – ”maahantulon edellytykset eivät täyttyneet”

  3. 3

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  4. 4

    Pyykkituvasta löytyneistä naisen alusvaatteista alkoi selkkaus – ”Suomalaiset ovat valittajakansaa”

  5. 5

    Venäjän ulkoministeriö: Nämä suomalaiset sukunimet kuulostavat härskeiltä venäläiseen korvaan

  6. Näytä lisää