Signe, Varma

Ulkomaat

Grönlanti vahvisti itsehallintoaan

Julkaistu:

Grönlannissa juhlittiin sunnuntaina itsehallinnon vahvistumista.

Uudistuksella grönlantilaiset tunnustettiin omaksi kansakseen, jolla on itsemääräämisoikeus ja oma virallinen kieli.

Samalla maa sai suuremmat valtuudet päättää siitä, miten sen öljy-, kaasu-, kulta- ja timanttivarantoja jatkossa käytetään.

Parisataa vuotta Tanskan hallinnon alla ollut Grönlanti sai vuonna 1979 osittaisen itsehallinnon.

Puoli vuotta sitten kansalaiset hyväksyivät itsehallinnon laajenemisen kansanäänestyksessä.

Grönlanti on alue, johon ilmastonmuutoksen odotetaan vaikuttavan voimakkaasti.

Vaikka yhdysvaltalaiset tiedemiehet ovat arvelleet rikkauksien talteenottamisen helpottuvan ilmastonmuutoksen vuoksi, seuraukset maan kalataloudelle voivat olla toisenlaiset.

Jos varannot auttavat maan taloutta tarpeeksi, Grönlanti saattaa jatkaa matkaansa kohti itsenäisyyttä, arvioi historioitsija Lars Hovbakke Sörensen Århusin yliopistosta.

Sitä varten 57000 asukkaan maan pitäisi kuitenkin monipuolistaa talouttaan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Lentofarssi Samokseen jatkuu: kaksi päivää hukattu, lomailijoita hotelleissa Lahdessa ja Salossa

  2. 2

    Lauri Ylönen ja Katriina-rakas: vauva tulossa! – ”Minusta tulee taas isä”

  3. 3

    Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

  4. 4

    Viranomainen tarkasti Onnibusin: yhdessä kuussa ajettiin 25 000 kilometriä ilman kuljettajakorttia

  5. 5

    Oletko superduunissa vai ongelmatyössä? Kysely paljastaa parhaat ammatit – katso lista

  6. 6

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  7. 7

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  8. 8

    Enontekiön surmatun äiti: tyttäreni eli unelmaansa koiria hoitaen – sitten elämän vei ihminen, jonka piti rakastaa häntä

  9. 9

    "Maailman seksikkäimmäksi äidiksi" tituleerattu Playboy-malli julkaisi intiimit kuvat – haluaa poistaa sitkeän tabun

  10. 10

    Kurkkaa suuhun, tarkista kynnet: 6 outoa kehon merkkiä, jotka voivat paljastaa sairauden

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

  2. 2

    Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

  3. 3

    Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

  4. 4

    Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

  5. 5

    Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

  6. 6

    Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

  7. 7

    Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

  8. 8

    190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

  9. 9

    Tanskan poliisi: Juutinraumasta löytynyt silvottu ruumis on kadonnut ruotsalaistoimittaja Kim Wall

  10. 10

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lentofarssi Samokseen jatkuu: kaksi päivää hukattu, lomailijoita hotelleissa Lahdessa ja Salossa

  2. 2

    Lauri Ylönen ja Katriina-rakas: vauva tulossa! – ”Minusta tulee taas isä”

  3. 3

    Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

  4. 4

    Viranomainen tarkasti Onnibusin: yhdessä kuussa ajettiin 25 000 kilometriä ilman kuljettajakorttia

  5. 5

    Oletko superduunissa vai ongelmatyössä? Kysely paljastaa parhaat ammatit – katso lista

  6. Näytä lisää