Juha, Janne, Jani

Ulkomaat

Valikko

Belgian junaturman syy on toistaiseksi mysteeri

Julkaistu:

Ainakin 18 ihmistä menehtyi aikaisin maanantaiaamuna junaturmassa Belgiassa. Kaksi matkustajajunaa törmäsi rajusti yhteen Buizingenin kylässä lähellä Brysseliä aamuruuhkassa noin kello 8:30. Kuolleiden joukossa oli 15 miestä ja viisi naista, kertoo BBC.

Kuolonuhrien pelätään nousevan. Arviot loukkaantuneista vaihtelevat 100 ja 160 välillä. Vakavasti loukkaantuneiden määräksi arvioidaan vähintään 20 ihmistä. Viranomaisten mukaan tuhoutuneiden vaunujen alta saattaa löytyä lisää ruumiita.

Belgian rautateiden puhemies Jochem Goovaerts sanoi, että toinen junista ajoi päin punaista valoa. Hän ei kertonut, kumpi junista oli kyseessä. Molempien kuljettajien uskotaan menehtyneen.

Toisessa junassa oli 12 vaunua ja se oli matkalla Quiévrainista Liègeen. Toisessa junassa oli 6 vaunua. Se oli matkalla Leuvenista Brysseliin.

Onnettomuuspaikan kerrotaan sijaitsevan sellaisella alueella, jossa eurooppalaiset pikajunat liittyvät paikallisjunien rataverkostoon.

Raivaustyöt onnettomuuspaikalla kestävät kaksi tai kolme päivää. Tuona aikana kyseinen rataosuus pysyy suljettuna.

Belgian historian tuhoisimpiin onnettomuuksiin lukeutuvan onnettomuuden syytä ei vielä tiedetä. Viranomaisten mukaan tutkinta keskittyy alkuvaiheessa selvittämään oliko syynä inhimillinen virhe vai vaikuttiko turmaan lumiset ja jäiset olosuhteet.

Näitä luetaan!
  1. 1

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  2. 2

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  3. 3

    Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

  4. 4

    Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

  5. 5

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  6. 6

    Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

  7. 7

    Jimi, 12, rakensi juhannuksen näppärimmän tee-se-itse-grillin ja säästi 15 senttiä: ”Päihittää megagrillit”

  8. 8

    Vesan mökkipihalla tapahtunut ”kylmäverinen rikos” tallentui videolle – pääepäilty on ketterä ja katala peto

  9. 9

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  10. 10

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  2. 2

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  3. 3

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  4. 4

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  5. 5

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  6. 6

    Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

  7. 7

    Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

  8. 8

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  9. 9

    Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

  10. 10

    Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  3. 3

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  2. 2

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  3. 3

    Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

  4. 4

    Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

  5. 5

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  6. Näytä lisää