Leena, Matleena

Ulkomaat

Valikko

Murhatun avustajan piti lähettää duuman varapuhemiehen kukat

Julkaistu:

Venäjän duuman varapuhemiehen Aleksandr Babakovin tuntemat naiset saattavat jäädä tänä vuonna ilman naistenpäiväonnitteluja, ja syynä on hänen avustajansa raaka puukotus.

Babakov oli valtuuttanut avustajansa Aleksei Beljajevin vastaamaan onnittelukorttien, lahjojen ja kukkien lähettämisestä.

Venäjällä 8. maaliskuuta on yksi tärkeimmistä juhlapäivistä, jolloin miehet muistavat naispuolisia ystäviään, kollegoitaan ja liiketuttujaan runsain lahjoin.

Beljajevin, 37, katoamisesta huolestuttiin torstaina juuri siksi, että lahjojen valmistelu oli varapuhemiehen toimistossa kiivaimmillaan.

- Meillä oli kauheasti puuhaa, joten soitimme hänelle, mutta hän ei vastannut puhelimeen, kertasi Beljajevin kollega uutistoimisto Ria Novostille.

Lopulta miliisi mursi Beljajevin asunnon oven ja avustaja löytyi raa'asti puukotettuna omasta sängystään. Asunto oli sekaisin aivan kuin sieltä olisi etsitty joko jotain tiettyä asiaa tai vain ylipäätään arvotavaroita.

Beljajevin murhan vuoksi Venäjän lehdissä palautettiin mieleen myös reilu kuukausi julkisuuteen tulleet väitteet, joiden mukaan hänen esimiehensä Babakov olisi sekaantunut hämäräbisneksiin Ukrainassa.

Uutistoimisto Novyi regionin mukaan Babakovilla olisi yhteyksiä henkilöihin, jotka ovat kaapanneet Ukrainassa laittomasti haltuunsa muun muassa hotelleja ja kauppakeskuksia.

Babakov, 46, on liikemies, jolla on omistusosuuksia muun muassa useista hotelleista ja energia-alan yrityksistä. Venäjän duumassa hän edustaa Oikeudenmukainen Venäjä -puoluetta. Duuman varapuhemieheksi hänet valittiin joulukuussa 2007.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Pasasen perhe kuvasi hätkähdyttävän videon venematkalla – karhu ui vastaan: ”Uskomaton, ainutlaatuinen ja jännittävä tilanne”

  2. 2

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  3. 3

    Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

  4. 4

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  5. 5

    Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

  6. 6

    Mies hukkui lampeen, teinit kuvasivat videolle ja nauroivat – Floridan lainsäädännön mukaan pojat eivät välttämättä rikkoneet lakia

  7. 7

    Jätskikassalla saatetaan tarvita henkkareita! Mojito-mehujää hämmentää: ”Siinä tuli mukava nousuhumala”

  8. 8

    Poliisi tutkii mysteeriruumista Joensuussa – kuka on joesta löytynyt nainen?

  9. 9

    Samuel Purola otti jälleen mitalin – EM-pronssi 200 metrillä!

  10. 10

    Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  2. 2

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  3. 3

    Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

  4. 4

    Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

  5. 5

    Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

  6. 6

    Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

  7. 7

    Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

  8. 8

    Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

  9. 9

    Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

  10. 10

    Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  5. 5

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  6. 6

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  7. 7

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  8. 8

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  9. 9

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  10. 10

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pasasen perhe kuvasi hätkähdyttävän videon venematkalla – karhu ui vastaan: ”Uskomaton, ainutlaatuinen ja jännittävä tilanne”

  2. 2

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  3. 3

    Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

  4. 4

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  5. 5

    Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

  6. Näytä lisää