Teresa, Tessa, Terttu

Ulkomaat

Valikko

Rion karnevaalihöyhenet vaarassa

Lintuinfluenssa on noussut huolenaiheeksi myös Brasiliassa, jossa virus uhkaa katkaista siivet pitkäikäiseltä karnevaaliperinteeltä.

Rion sambakarnevaalit alkoivat viikonloppuna perinteisin kulkuein, joissa sambakoulut esittelivät taitojaan hulppeissa puvuissaan. Juuri pukuihin kätkeytyy kuitenkin vaara, joka aiheuttaa monimutkaisen ongelman.

Puvut on nimittäin valmistettu suureksi osaksi strutsien ja muiden lintujen höyhenistä. Brasilian oma höyhentuotanto ei kuitenkaan riitä tyydyttämään lukuisten sambakoulujen höyhentarvetta, ja niinpä Brasilia joutuu tuomaan höyhenet muualta. Maa onkin yksi maailman suurimmista höyhenien maahantuojista.

Sambakoulujen tilanne hankaloitui jo vuonna 2004, kun Brasilian maatalousministeriö kielsi osittain strutsien höyhenten maahantuonnin. Parhaillaan meneillään oleva sambajuhla onkin asiantuntijoiden mukaan vain varjo entisestä pukuloistostaan.

- Tänä vuonna kerättiin vain 40 prosenttia siitä höyhenmäärästä, jota on aiemmin käytetty, Gilberto Mendez Brasilian strutsien kasvattajien yhdistyksestä valitti.

Todellisessa vaarassa ovat kuitenkin vasta ensi vuoden karnevaalit.

- Jos tulevaisuuden näkymät eivät muutu, vuoden 2007 karnevaali on loppu jo ennen kuin se on ehtinyt alkaakaan, Mendez varoitti.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

  2. 2

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  3. 3

    Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

  4. 4

    Uusia pidätyksiä ”vuosisadan ryöstöstä” – rikollisten epäillään valmistelleen tekoa kartanossa

  5. 5

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  6. 6

    Henri, 27, rakensi itselleen liikuteltavan talon 5000 eurolla – suomalaiset innostuivat

  7. 7

    Kommentti: Snookermestari Ronnie O’Sullivan sai maistaa omaa lääkettään

  8. 8

    Kolme uutta ministeriä, kokoomus ja perussuomalaiset jakavat salkkuja keskenään

  9. 9

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  10. 10

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  3. 3

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  4. 4

    Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

  5. 5

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  6. 6

    Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

  7. 7

    Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

  8. 8

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  9. 9

    Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

  10. 10

    Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  3. 3

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  4. 4

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  5. 5

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  6. 6

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  7. 7

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  8. 8

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

  2. 2

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  3. 3

    Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

  4. 4

    Uusia pidätyksiä ”vuosisadan ryöstöstä” – rikollisten epäillään valmistelleen tekoa kartanossa

  5. 5

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  6. Näytä lisää