Kuisma

Ulkomaat

Murhasta epäilty pornotähti hyppäsi jyrkänteeltä kuolemaan

Julkaistu:

Yhdestä murhasta ja viidestä murhayrityksestä epäilty pornotähti Stephen Hill hyppäsi alas 15 metrin jyrkänteeltä lauantaina Los Angeleissa poliisin erikoisryhmän piiritettyä hänet. Ennen kuolonsyöksyä poliisi oli ampunut Hilliä lamauttimella.

Hill oli etsintäkuulutettu yhdestä murhasta ja viidestä murhayrityksestä. Taiteilijanimellä Steve Drive esiintynyt Hill oli hyökännyt tiistaina kollegoittensa kimppuun pornoelokuvia jakelevan Ultima DVD -yhtiön varastolla Los Angelesissa.

Hillin epäillään surmanneen nimellä Tom Dong esiintyneen Herbert Wongin, joka oli esiintynyt Hillin kanssa kahdessa pornoelokuvassa.

Lyhyellä samuraimiekalla aseistautunut Hill aloitti tiistaisen verilöylyn kuultuaan, että hän saa potkut ja häädön pornoelokuvayhtiön varastorakennuksesta, jossa hän oli asunut.

Poliisi sai lauantaina vihjeen, että etsintäkuulutettu Hill oli nähty San Fernandon laaksossa sijaitsevassa talossa. Paikalle lähetetyt poliisin erikoisryhmän miehet saartoivat itsemurhalla uhanneen Hillin talon lähellä sijaitsevan jyrkänteen lähelle.

Tuntikausia kestäneiden neuvottelujen jälkeen poliisit ampuivat Hilliä lamauttimella. Tämän jälkeen Hill syöksyi jalat edellä jyrkänteeltä alas.

- Hän hyppäsi jyrkänteeltä alas sen jälkeen, kun häntä oli ammuttu lamauttimella, Los Angelesin poliisin tiedottaja Bruce Borihanh kertoi Sky Newsille, joka ikuisti tapahtuman videolle.

Jatkotutkimuksissa pyritään selvittämään, kuoliko Hill lamauttimen aiheuttamiin vammoihin, 15 metrin kuolonsyöksyyn vai putosiko hän samuraimiekkansa päälle.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

  2. 2

    Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

  3. 3

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  4. 4

    Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

  5. 5

    Kuusihenkisen perheen unelmatalo alkoi haista – kellaristakin paljastui ikävä yllätys

  6. 6

    Patrik Laine hurjassa vireessä: tehot 2+3, mukana jokaisessa Winnipegin maalissa

  7. 7

    Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

  8. 8

    Etelä-Korea esitti vaatimuksen Yhdysvalloille jännitteiden lieventämiseksi: ”Erittäin todennäköistä, että Pohjois-Korea provosoi lisää”

  9. 9

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  10. 10

    Haposta tuli Lontoon rikollisjengien uusi ”suosikkiase” – nuorisotyöntekijän mukaan taustalla ovat nämä syyt

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  2. 2

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  3. 3

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  4. 4

    Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

  5. 5

    Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

  6. 6

    Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

  7. 7

    Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

  8. 8

    Kehonrakentaja ja Idols-kilpailija kohtasivat julkkisten thainyrkkeilyottelussa – lopputuloksena oli toisen kuolema

  9. 9

    Teuvo Loman, 55, julkaisi ensimmäisen kuvan kihlatustaan – hehkuttaa rakkauttaan: ”Olen onnellinen”

  10. 10

    Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  2. 2

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  5. 5

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  6. 6

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  9. 9

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  10. 10

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

  2. 2

    Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

  3. 3

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  4. 4

    Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

  5. 5

    Kuusihenkisen perheen unelmatalo alkoi haista – kellaristakin paljastui ikävä yllätys

  6. Näytä lisää