Urpo

Ulkomaat

Valikko

Itsemurhaisku tappoi ministerin Sri Lankassa

Julkaistu:

Hallituksen ministeri ja ainakin 12 muuta ihmistä sai sunnuntaina surmansa itsemurhaiskussa Sri Lankassa.

Iskussa haavoittui lisäksi noin sata ihmistä. Viranomaiset osoittivat syyttävällä sormella tamilisissien LTTE-järjestöä.

Tieasioista vastaava ministeri Jeyaraj Fernandopulle oli saapunut Weliveriyan kaupunkiin maan pääkaupungin Colombon lähistölle lähettääkseen matkaan maratonjuoksun osallistujat.

Silminnäkijöiden mukaan ministeri oli kävellyt lähtöviivalle ja lähettänyt juoksijat juuri matkaan, kun hänen vieressään räjähti pommi.

Viranomaiset syyttivät iskusta hallitusta vastaan taistelevaa LTTE-järjestöä. Myös presidentti Mahinda Rajapaksa kiirehti tuomitsemaan iskun.

LTTE ei heti tunnustanut iskua.

Fernandopulle oli jo toinen ministeri, joka sai surmansa pommi-iskussa tämän vuoden aikana Sri Lankassa. Tammikuussa pommi-iskussa kuoli rakennusministeri.

Saarivaltion armeija ja tamilisissit ovat käyneet viime päivinä raskaita taisteluita maan pohjoisosassa. Hallituksen mukaan taisteluissa on kuollut ainakin 60 kapinallista.

Tamilisissit ovat taistelleet neljännesvuosisadan luodakseen Sri Lankan pohjois- ja itäosiin itsenäisen valtion. Yhteenotoissa on saanut surmansa arviolta 70 000 ihmistä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

  2. 2

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  3. 3

    Yllättävä tilanne surusaaton varrella: Varusmies pyörtyi kesken Mauno Koiviston viimeisen matkan

  4. 4

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  5. 5

    Kirkonkellot soivat Tukholman keskustassa presidentti Koiviston muistolle

  6. 6

    Salama sytytti Savonlinnan tuomiokirkon – sivullisen reagointi pelasti rakennuksen

  7. 7

    IS Brysselissä: Trumpilla kiusallinen hetki – Ranskan Macron ei hellittänyt kättelyotettaan

  8. 8

    Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  9. 9

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  10. 10

    Kuva: Salama iski Savonlinnan tuomiokirkkoon – torni tulessa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  2. 2

    Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  3. 3

    ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

  4. 4

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  5. 5

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  6. 6

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  7. 7

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  8. 8

    Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

  9. 9

    Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

  10. 10

    Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

  2. 2

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  3. 3

    Yllättävä tilanne surusaaton varrella: Varusmies pyörtyi kesken Mauno Koiviston viimeisen matkan

  4. 4

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  5. 5

    Kirkonkellot soivat Tukholman keskustassa presidentti Koiviston muistolle

  6. Näytä lisää