Leevi

Ulkomaat

WHO ei kyennyt selvittämään kännykän ja aivokasvaimen yhteyttä

Julkaistu:

Maailman terveysjärjestö WHO ei ole tutkimuksissaan päässyt selvyyteen siitä, aiheuttavatko kännykät aivokasvaimia. WHO:n tutkijat seurasivat lähes 13 000:a kännykänkäyttäjää yli 10 vuoden ajan.

Tutkimus ei tuottanut vakuuttavia tuloksia ja tutkijat suosittelivatkin lisäselvityksiä.

- Lopputulos ei todellakaan salli meidän päätellä, että matkapuhelimien käyttöön liittyisi vaaroja, mutta -- on myös ennenaikaista sanoa, että se olisi täysin riskitöntäkään, sanoi WHO:n syöpätutkimusviraston johtaja Christopher Wild sunnuntaina.

Tutkijoiden mukaan suurin osa tutkimukseen osallistuneista ihmisistä käytti puhelintaan vähemmän kuin nykystandardin mukainen suurkäyttäjä. He käyttivät kännykkää keskimäärin kaksi ja puoli tuntia kuukaudessa. Eniten puhelinta käytti kymmenen prosenttia tutkimuskohteista, heidän käyttönsä oli noin puoli tuntia päivässä.

Eurooppalaiset tiedemiehet aloittivat viime kuussa laajimman alaa koskevan tutkimuksen. Siinä seurataan ainakin 250 000 kännykänkäyttäjää viidessä Euroopan maassa jopa 30 vuoden ajan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  2. 2

    Turun puukotukset: Etsitty auto poliisin hallussa

  3. 3

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  6. 6

    Turun puukotus nousi otsikoihin maailmalla – CNN:n pääuutinen

  7. 7

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  8. 8

    Facebook aktivoi Turvallisuustilan Turun puukotussarjan vuoksi

  9. 9

    Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

  7. 7

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  8. 8

    Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

  9. 9

    Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

  10. 10

    Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  3. 3

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  4. 4

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  5. 5

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  6. 6

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  7. 7

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  8. 8

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  9. 9

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  10. 10

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  2. 2

    Turun puukotukset: Etsitty auto poliisin hallussa

  3. 3

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  6. Näytä lisää