Iivari, Iivo

Ulkomaat

Clinton ei näe Suomen johtoa

Julkaistu:

Tv-koomikko Conan O'Brienin tapaamiseen löytyi aikaa, Yhdysvaltain ex-presidentin Bill Clintonin näkemiseen ei.

Suomen ylin valtiojohto presidenttiä myöten on vastannut "ei" kutsuun tavata Clinton tämän tulevalla pikavierailulla maassamme 9. toukokuuta. Suomen johto on vierailun aikaan joko ulkomailla tai puuhaa muuta.

Tasavallan presidentti Tarja Halonen lentää puolisonsa Pentti Arajärven kanssa Romaniaan valtiovierailulle samana iltana, kun Clinton puhuu arvovaltaiselle seminaariyleisölle Tampere-talossa. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki (kesk) istuu myös samassa koneessa.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) on niin ikään tuolloin ulkomailla. UIkoministeri Erkki Tuomioja (sd) on kotimaassa, mutta hänellä on Eurooppa-päivän johdosta muita kiireitä.

Clintonin Suomen-vierailu ei silti suju aivan ilman valtiollista näkyvyyttä.

Kansanedustajat on kutsuttu hinnakkaaseen seminaariin ilmaiseksi, ja muutama on jo ilmoittautunut. Clintonin haluavat nähdä muun muassa Osmo Soininvaara (vihr), Mikko Alatalo (kesk), Irina Krohn (vihr) ja Eva Biaudet (r).

Clinton kuuluu maailman kysytyimpien puhujien joukkoon, ja hänellä on yhä paljon myös kulissien takaista vaikutusvaltaa. Tampereella hänen luentonsa teemana on tulevaisuuden johtajuus.

Vastikään Clintonille myönnettiin J. William Fulbrightin palkinto kansainvälisen yhteisymmärryksen edistämisestä. Saman palkinnon sai presidentti Martti Ahtisaari vuonna 2000.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

  2. 2

    Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

  3. 3

    Näin Suomeen tuleva ruotsalainen taksijätti kommentoi hinnoitteluaan

  4. 4

    Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

  5. 5

    Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

  6. 6

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  7. 7

    Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

  8. 8

    Tosi-tv-tähti ja lentoemäntä Anne-Mari, 28, paljasti ruokottoman syyn pikkuisiin ruotsinlippubikineihinsä – ”Naamioitumisen mestari”

  9. 9

    Runneltu naisen ruumis löytyi Juutinraumasta – ”Liian aikaista sanoa, onko se Kim”

  10. 10

    Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

  11. Näytä lisää
  1. 1

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  2. 2

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  3. 3

    Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

  4. 4

    Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

  5. 5

    Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

  6. 6

    Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

  7. 7

    Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

  8. 8

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  9. 9

    Olympiavoittaja puhui avoimesti Yhdysvaltoja ravistelleesta hyväksikäyttöskandaalista – ”Hirviö”

  10. 10

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

  2. 2

    Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

  3. 3

    Näin Suomeen tuleva ruotsalainen taksijätti kommentoi hinnoitteluaan

  4. 4

    Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

  5. 5

    Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

  6. Näytä lisää