Pasi

Ulkomaat

Valikko

Nielaisi humalassa avaimensa - ei päässyt kotiin

Julkaistu:

Brittiläinen opiskelijaporukka oli viettämässä kosteaa iltaa baarissa. Seurueeseen kuulunut Chris Foster humaltui siihen pisteeseen, että kaverit ehdottivat nukkumaan menoa.

Tämä ei juhlatuulella olleelle Fosterille sopinut. Protestiksi mies päätti nielaista kotiavaimensa.

- Kurkkuni on niin karhea, että syöminen ja juominen tekee kipeää, Foster kertoi nolona jälkikäteen Basingstoke Gazettelle.

Bournemouthin yliopiston opiskelija oli kumonnut kurkkuunsa kuusi olutta, vodkaa ja viskiä. Yöpaikka löytyi kuitenkin lopulta kaverin sohvalta.

Aamu valkeni varsin ankeana. Hän sai huomata, että avain ei poistu elimistöstä aivan samaa tietä kuin se sinne päätyi.

Mies pääsi aamulla kotiinsa löydettyään vara-avaimen, mutta olo sen kuin huononi. Seurasi reissu kampuksen sairaanhoitajalle.

Fosteria varoitettiin, että avain saattaisi tehdä pahaa jälkeä hänen elimistössään. Röntgenkuvien perusteella ei onneksi ollut syytä sen suurempaan huoleen.

Sairaanhoitaja passitti Fosterin takaisin kotiin todeten, että antaa luonnon tehdä tehtävänsä. Avain pullahtikin pihalle 31 tunnin kuluttua.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Elinkautisvanki Kaj Linna pääsee vankilan muurien ulkopuolelle ensimmäistä kertaa liki 13 vuoteen

  2. 2

    Syrjäkylän pikkumökissä kituuttaneen pariskunnan pankkitileiltä löytyi jymy-yllätys – juristi kertoo Suomessa yleistyvästä ilmiöstä

  3. 3

    Ruumis löytyi päihdeongelmaisten asuntolasta – nainen ja mies vangittiin

  4. 4

    Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

  5. 5

    Facebook-kaverilista kannattaa salata – tässä syy

  6. 6

    EU:n komissio esittää kaikkia autoilijoita koskevaa kilometrimaksulakia – täytäntöön pikavauhtia

  7. 7

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  8. 8

    Lentoemäntä Evi, 28, elää unelmaelämää: ”Ja siitä vieläpä maksetaan”

  9. 9

    Hotelli Keurusselän ostaja selvisi

  10. 10

    Kemikaalein kirkastettu Littoistenjärvi sameni nopeasti – tutkija kertoo nyt, mitä se tarkoittaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

  2. 2

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  3. 3

    Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

  4. 4

    11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

  5. 5

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

  6. 6

    Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

  7. 7

    Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

  8. 8

    Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

  9. 9

    Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

  10. 10

    Temptation Island loppui: Jonne avasi samantien Elämänpeli-blogin – paljastuksia tv-sarjan kulisseista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  5. 5

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  6. 6

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  7. 7

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  8. 8

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  9. 9

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  10. 10

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Elinkautisvanki Kaj Linna pääsee vankilan muurien ulkopuolelle ensimmäistä kertaa liki 13 vuoteen

  2. 2

    Syrjäkylän pikkumökissä kituuttaneen pariskunnan pankkitileiltä löytyi jymy-yllätys – juristi kertoo Suomessa yleistyvästä ilmiöstä

  3. 3

    Ruumis löytyi päihdeongelmaisten asuntolasta – nainen ja mies vangittiin

  4. 4

    Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

  5. 5

    Facebook-kaverilista kannattaa salata – tässä syy

  6. Näytä lisää