Marko, Markus, Markku

Ulkomaat

Valikko

Olli Rehn IS:lle: EU keskeyttää Serbia-neuvottelut

Komissaari Olli Rehn ei anna enää yhtään armonaikaa Serbialle sotarikoksista syytetyn serbikenraali Ratko Mladicin toimittamiseksi Haagin sotarikostuomioistuimeen.

Komissio on vaatinut, että Serbian on saatettava Mladic oikeuden eteen huhtikuun loppuun mennessä eli viimeistään tulevana sunnuntaina. Serbian pääministeri Vojislav Kostunica lupasi pidättää Mladicin.

Nyt Rehnin kärsivällisyys on loppu.

- Nyt tuo takaraja lähestyy eikä Mladicia ole nähty Haagissa. Näillä näkymin komissio joutuu keskeyttämään neuvottelut Serbian kanssa toukokuusta lähtien, jyrähtää Rehn.

Rehnin päätös merkitsee sitä, että Serbia saa toistaiseksi heittää haaveet EU-jäsenyyteen johtavan tien avautumisesta.

EU suostui viime vuonna aloittamaan Serbian kanssa neuvottelut tärkeästä lähentymissopimuksesta, joka on ensimmäinen askel kohti varsinaista EU-jäsenyyttä. Lähentymissopimuksen ehdoksi Serbialle asetettiin täysi yhteistyö Haagin kanssa.

- Meillä on vahva näkemys, että Serbia pystyy pidättämään Mladicin, jos se haluaa. Sen vuoksi ei jää muita vaihtoehtoja kuin keskeyttää neuvottelut, Rehn perustelee.

- Serbialla on oma tulevaisuutensa käsissään. Toivon, että Serbia valitsee eurooppalaisen tulevaisuuden ja jättää nationalistisen menneisyytensä taakseen.

Rehn tapaa Haagin pääsyyttäjän Carla Del Ponten ensi keskiviikkona. Kaksikko arvioi tuolloin Serbian tilannetta.

Komissio ehti jo antaa kuukauden lisäaikaa, koska Serbia oli ryhdistäytynyt Mladicin kiinnisaamiseksi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  2. 2

    Eurojackpot-voittajat kertovat Veikkauksen haastattelussa säilyttäneensä 87 000 000 euron tositetta keittiön astiakaapissa

  3. 3

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  4. 4

    Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

  5. 5

    Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

  6. 6

    Tutkinnanjohtaja: Hirvensalmella tutkitaan kahta tapon yritystä – rikosten ja hätäpuhelun välillä ”muutaman tunnin haarukka”

  7. 7

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  8. 8

    Teloituskolikon juhlarahasarjassa myös kuva kuolleesta pakolaispojasta – Suunnittelija paljastaa valinnan syyn

  9. 9

    Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

  10. 10

    Kuvat ei herkimmille: Pin up -malli Sini Ariellin aviomies kaatui nuotioon – rajut palovammat: ”Kipu on sietämätön”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

  3. 3

    Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

  4. 4

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  5. 5

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  6. 6

    Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

  7. 7

    Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

  8. 8

    Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

  9. 9

    Osaatko ratkaista puusepän pulman?

  10. 10

    Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  7. 7

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  8. 8

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  2. 2

    Eurojackpot-voittajat kertovat Veikkauksen haastattelussa säilyttäneensä 87 000 000 euron tositetta keittiön astiakaapissa

  3. 3

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  4. 4

    Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

  5. 5

    Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

  6. Näytä lisää