Alvar, Auno

Ulkomaat

Miljoona pakenee liekkejä Kaliforniassa

Julkaistu: , Päivitetty:

Jo miljoona ihmistä on joutunut pakenemaan Kaliforniassa riehuvien maastopalojen tieltä. Jo nyt tuhojen arvioidaan nousevan satoihin miljooniin dollareihin.

Palot ovat aiheuttaneet Yhdysvaltain laajimmat evakuoinnit sitten sisällissodan.

Maastopaloissa on kuollut tähän mennessä lähteistä riippuen ainakin yksi, mahdollisesti viisi ihmistä. Loukkaantuneita on lähes 70, joista melkein puolet palomiehiä.

Presidentti George W. Bushin on määrä vierailla paloalueella huomenna.

Tuli riehuu ympäri osavaltiota ja uhkaa jopa Los Angelesin kaupunkia. Pahin tilanne on kuitenkin Lounais-Kaliforniassa, San Diegon piirikunnassa.

Pahimmalla alueella eli San Diegon kaupungin ympäristössä jo ainakin 15 000 ihmistä on majoittunut jalkapallostadionille ja parikymmentä muutakin suojaa on täyttymässä.

Vanhat, nuoret ja rikkaat sekä köyhät ovat muodostaneet stadionin parkkipaikalle hyvin järjestäytyneen telttakylän. Stadionin työntekijät esittävät kentän suurella valkokankaalla perhe-elokuvia, ja paikalliset ravintolat lahjoittavat ruokaa ihmisille.

Yksi paikallinen internet-yritys tarjosi käyttöön jopa kannettavia tietokoneita ja langattoman yhteyden.

On kuitenkin vaikeaa säilyä positiivisena, kun näkee televisiossa oman kodin palavan maan tasalle.

- Ihmset ovat sairaita huolesta - kirjaimellisesti, eräs avustustoimissa työskentelevä laivaston jäsen kertoi CNN:lle.

- Se oli kuin ydinpommin jäljiltä, kuin helvetin taistelu olisi valloillaan, se näytti maailmanlopulta, kauhisteli palomies Mitch Mendler Usa Today -lehdelle tilannetta San Diegon lähistöllä.

- Savua oli niin valtavasti, että se peitti auringon. Savupilvi näytti ulottuvan mailien päähän, kuvaili puolestaan CNN:n haastattelema lääkäri Jonathan Gallen.

- Uima-altaani oli aivan noessa: aivan kuin Mustan laguunin hirviö olisi käynyt siellä, Gallen kuvaa saman nimiseen elokuvaan viitaten.

CNN:n mukaan arviolta 72 000 rakennusta on vaarassa. Taloja on tuhoutunut sadoittain, arviolta ainakin 1 300.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

  2. 2

    Jari Sillanpään kohtalotoverit kertovat kivuliaasta sairaudesta – ”Olen pelännyt, että kuolen tähän”

  3. 3

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  4. 4

    Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

  5. 5

    Nashvillessa sijaitsevassa kirkossa ammuskeltu – useita loukkaantunut

  6. 6

    Yle: Valtion omistama Terrafame järjestää hirvijahtiviikonlopun – yt-neuvottelut käynnissä samaan aikaan

  7. 7

    Suomalaisartistien luottokitaristi kertoo, millaista on työskennellä tähtien kanssa – eräs laulaja kyvyiltään poikkeuksellinen: ”Jotain uskomatonta”

  8. 8

    Vegaaniruokavalio aiheutti Lotta Näkyvälle erittäin kiusallisen vaivan – kärsi 9 kuukautta ja luovutti: ”En ole enää vegaani”

  9. 9

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  10. 10

    Soini: Tyytymättömyys maahanmuuttopolitiikkaan näkyi Saksan vaaleissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  2. 2

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  3. 3

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  4. 4

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  5. 5

    Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

  6. 6

    Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

  7. 7

    Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

  8. 8

    Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

  9. 9

    15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

  10. 10

    Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  7. 7

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  8. 8

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  9. 9

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

  2. 2

    Jari Sillanpään kohtalotoverit kertovat kivuliaasta sairaudesta – ”Olen pelännyt, että kuolen tähän”

  3. 3

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  4. 4

    Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

  5. 5

    Nashvillessa sijaitsevassa kirkossa ammuskeltu – useita loukkaantunut

  6. Näytä lisää