Varpu, Vaula

Ulkomaat

Oma puolue torppaa Barack Obaman Guantanamo-politiikkaa

Julkaistu:

Pahamaineisen Guantanamon vankileirin sulkeminen ja siellä käytävien oikeudenkäyntien keskeyttäminen olivat presidentti Barack Omaban ensimmäisiä toimenpiteitä virkaan astumisen jälkeen.

Päätökset saivat laajaa kansainvälistä kiitosta, mutta niiden toteuttaminen on ollut varsin työlästä.

Obaman tuorein takaisku tuli omalta puolueelta, joka kieltäytyi hyväksymästä hänen pyytämäänsä 80 miljoonan dollarin summaa.

Vankileirin sulkemiseen tarvittava raha luvataan vasta sen jälkeen, kun Valkoisella talolla on selkeä suunnitelma siitä, miten sulkeminen tapahtuu käytännössä.

Puolustusministeriö on kuitenkin kiiruhtanut vakuuttamaan, että Kuubassa sijaitsevan vankileirin sulkemisaikataulu ei ole vaarassa.

Tosin puolustusministeriön lausunnon mukaan kyseessä ovat erittäin monimutkaiset kysymykset.

Obamaa syytetään
sanojensa syömisestä

Obamalla on ollut vaikeuksia vakuuttaa sotilasjohto siitä, että päätökset eivät vaaranna maan turvallisuutta.

Samaan aikaan myös republikaanipuolue on pelotellut suureen ääneen amerikkalaisia siitä, että hallinto on valmis siirtämään terrorismista epäiltyjä Yhdysvaltain kamaralle.

Tapaa uusi naapurisi Khalid Sheikh Mohammad oli puolueen lausunnon otsikko.

- Presidentti teki päätöksen Guantanamon sulkemisesta täyttääkseen kampanjalupauksensa ja ehkä saadakseen muun maailman hyväksynnän ajattelematta toimiensa seurauksia: mitä tapahtuu seuraavaksi, minne nuo vangit sijoitetaan, selitti republikaanien kantaa kotimaan turvallisuusvaliokunnan jäsen Peter King.

Obama onkin joutunut jo myöntymään siihen, että oikeudenkäyntejä jatketaan. Tosin syytteessä olevien oikeusturvaa luvataan kohentaa.

Myös Irak-kuvaskandaali on ollut takaisku Obamalle ja hänen mainostamalleen avoimuuspolitiikalle.

Hallinto sanoi aiemmin sallivansa uusien, Irakin vankiloista otettujen kidutuskuvien julkaisemisen.

Obama on kuitenkin joutunut kieltämään kuvien julkistamisen.

Ihmisoikeusjärjestöt syyttävät nyt häntä sanojensa syömisestä.

Valkoisen talon mukaan kuvat voivat vaarantaa amerikkalaisten sotilaiden hengen rintamalla.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  2. 2

    Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

  3. 3

    Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

  4. 4

    Meksikon järistys surmannut ainakin 149 – raju video: viisikerroksinen asuintalo romahtaa sekunneissa

  5. 5

    Meksikon maanjäristys sai tulivuoren purkautumaan – todella synkkä arvio kuolonuhrien määrästä

  6. 6

    Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

  7. 7

    Hurrikaani Maria iskee pian Puerto Ricoon – miksi 70000 asukasta vetävät myrskysuojat kumisevat tyhjyyttään?

  8. 8

    Irma-myrsky tuhosi brittimiljardööri Richard Bransonin saaren – varoittaa nyt: ”Tämä on vain alkua”

  9. 9

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  10. 10

    15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  2. 2

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  3. 3

    Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

  4. 4

    15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

  5. 5

    Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

  6. 6

    Pitävätkö Touko Aallon kommentit turvapaikkapolitiikasta paikkansa? Viranomaiset vastaavat

  7. 7

    HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

  8. 8

    Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

  9. 9

    Tältä Krista Kosonen näytti teininä – sopimattomat vaatteet huvittavat jälkeenpäin: ”90% enkeli”

  10. 10

    Tolppakamera räpsähti – syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä auton omistajaa vastaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  8. 8

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  9. 9

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  10. 10

    Jari Sillanpään fanit järkyttyivät laulajan huume-epäilystä – rajua tilitystä Facebookissa: ”Nyt meni kuppi nurin”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  2. 2

    Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

  3. 3

    Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

  4. 4

    Meksikon järistys surmannut ainakin 149 – raju video: viisikerroksinen asuintalo romahtaa sekunneissa

  5. 5

    Meksikon maanjäristys sai tulivuoren purkautumaan – todella synkkä arvio kuolonuhrien määrästä

  6. Näytä lisää