Urpo

Ulkomaat

Valikko

Endeavour telakoitui avaruusasemalle

Julkaistu: , Päivitetty:

Yhdysvaltalainen avaruussukkula Endeavour ankkuroitui perjantaina kansainväliselle avaruusasemalle 350 kilometriä maanpinnan yläpuolelle. Sukkula kiinnittyi vähän yhdeksän jälkeen illalla Suomen aikaa.

Hieman ennen ankkuroitumistaan sukkula kääntyi ympäri, jotta astronautit pystyivät kuvaamaan sen lämpölevyt varmistaakseen, etteivät ne olleet vaurioituneet laukaisussa.

Sukkula oli kärsinyt matkalla pieniä vaurioita, mutta avaruushallinto Nasan mukaan huoleen ei ole syytä.

Nasan edustajan mukaan Endeavouriin on saattanut osua kolme pientä eristepalaa, jotka irtosivat sukkulasta sen laukaisun hetkillä. Nousun ensi minuuteilla sukkulasta irtosi yhteensä yhdeksän eristeen osaa, mutta vain kolme mahdollisesti vahingoitti sukkulaa. Palat irtosivat sukkulan ulkoisesta polttoainetankista.

Nasan lennonjohtaja John Shannon kertoi perjantaina olevansa "hyvin luottavainen" sen suhteen, ettei vakavia vaurioita ole syntynyt. Endeavourin miehistö tutki aluksen lämmöneristeet ensimmäisen kerran jo torstaina.

Sukkuloiden lämmöneristelevyt ovat olleet Nasan erityistarkkailussa siitä lähtien, kun avaruussukkula Columbia räjähti hajonneen levyn takia vuonna 2003 ja kaikki seitsemän miehistön jäsentä kuolivat.

Endeavourin miehistöön kuuluu 55-vuotias Barbara Morgan, joka on ensimmäinen avaruudessa lentänyt opettaja. Hänen edeltäjänsä Christa McAuliffe kuoli 21 vuotta sitten, kun Challenger-sukkula räjähti pian laukaisunsa jälkeen.

Endeavourin ankkuroiduttua Morgan aloittaa muun miehistön kanssa uuden laitteiston asentamisen avaruusasemalle. Miehistö vie asemalle muun muassa uuden gyroskoopin, jota käytetään aseman asennonsäätöön.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  2. 2

    Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

  3. 3

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  4. 4

    Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

  5. 5

    Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

  6. 6

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  7. 7

    Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

  8. 8

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  9. 9

    Poliisi löysi lisää räjähteitä Britanniassa – viranomaiset varmoja terroristisolun olemassaolosta

  10. 10

    20-vuotias Hailey nappasi maailman seksikkäimmän naisen tittelin – hehkuu viettelevissä bikinikuvissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  2. 2

    Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

  3. 3

    Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

  4. 4

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  5. 5

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  6. 6

    Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

  7. 7

    Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

  8. 8

    Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

  9. 9

    Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

  10. 10

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  2. 2

    Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

  3. 3

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  4. 4

    Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

  5. 5

    Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

  6. Näytä lisää