Ritva

Ulkomaat

Valikko

Putinin Israelin-matka meni pieleen

Julkaistu:

Venäjän presidentti Vladimir Putin sai eilen tuntea nahoissaan, millaista on saapua vieraaksi Israeliin, jos oma maa myy aseita arabeille ja ahdistaa juutalaisia.

Isännät ja vieras väläyttivät tapaamistensa aluksi niin valloittavia hymyjä kuin mahdollista, mutta kun päästiin asiaan, olivat äänenpainot jäätäviä.

Israel tyrmäsi ensin tuoreeltaan Putinin tuliaisiksi tuoman ehdotuksen Moskovassa järjestettävästä rauhankonferenssista Israelin ja palestiinalaisten kesken. Sen jälkeen isännät tiukkasivat vieraaltaan selitystä asekauppoihin Israelin perivihollisen Syyrian kanssa.

Seuraavaksi asialistalla oli Venäjän tuki Iranin ydinohjelmalle. Lopuksi esiin nousivat asenteet juutalaisia kohtaan Venäjällä.

Israelin täystyrmäys Moskovan rauhankonferenssille oli niin kova paikka, että Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kiirehti selittelemään ehdotusta väärinkäsitykseksi.

- Presidentin ehdotus ymmärrettiin väärin, Lavrov sanoi.

Hänen mukaan Putin tarkoitti asiantuntijoiden kutsumista koolle Moskovaan, ei huippukokousta. Selittelyn makua lisäsi se, ettei Lavrov sanonut keitä asiantuntijat olisivat.

Putinin matka Israeliin on ensimmäinen kerta, kun Venäjän tai Neuvostoliiton johtaja vierailee juutalaisvaltiossa. Maiden suhteita rasittavat yhä vanhat kaunat, koska Neuvostoliitto oli Israelin arabivihollisten liittolainen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Pyhäjärven vedenpinta laski alimmalle tasolle 57 vuoteen – mökkirannassa voi odottaa yllätys

  2. 2

    Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

  3. 3

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  4. 4

    Julkkiskaunotarten rähäkässä yllätyskäänne – Sara Sieppi selittelee rajua purkaustaan somessa: ”Olisi pitänyt laskea kymmeneen”

  5. 5

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  6. 6

    Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

  7. 7

    Pohjois-Korean Kim Jong-unilla on kolme luottomiestä, jotka nauttivat luontoiseduista – kaikkia yhdistää yksi asia

  8. 8

    Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

  9. 9

    Jani Sievisen ja Maria-rakkaan kesä kuluu seitsemää lasta kaitsien: ”Vähän on vilskettä”

  10. 10

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  2. 2

    Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

  3. 3

    Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

  4. 4

    Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

  5. 5

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  6. 6

    Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

  7. 7

    Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

  8. 8

    Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

  9. 9

    Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

  10. 10

    Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  5. 5

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  9. 9

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  10. 10

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pyhäjärven vedenpinta laski alimmalle tasolle 57 vuoteen – mökkirannassa voi odottaa yllätys

  2. 2

    Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

  3. 3

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  4. 4

    Julkkiskaunotarten rähäkässä yllätyskäänne – Sara Sieppi selittelee rajua purkaustaan somessa: ”Olisi pitänyt laskea kymmeneen”

  5. 5

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  6. Näytä lisää