Jyrki, Jyri, Jori

Ulkomaat

Valikko

Maan vuorokausi lyheni Chilen maanjäristyksen takia?

Maan vuorokausi saattoi lyhentyä hieman Chilessä viime lauantaina tapahtuneen massiivisen maanjäristyksen seurauksena.

Ei kuitenkaan syytä huoleen: vuorokausi on nyt vain noin miljoonasosasekunnin lyhyempi. Ehdit siis yhä suorittaa kaikki normaalit päiväaskareet ennen nukkumaanmenoa.

Häkellyttävään teoriaan vuorokauden lyhenemisestä päätyi Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan tiedemies Richard Gross, jonka johtama työryhmä mallinsi tietokoneella Chilen järistyksessä tapahtuneen mannerlaattojen rytkähdyksen.

Grossin mukaan laattojen liikahdus saattoi siirtää Maan massaa noin kahdeksan senttiä lähemmäs akselia, jonka ympäri Maa pyörii. Näin Maan pinnalla pyörähdys kestää pienemmän ajan.

Ilmiötä voi havainnollistaa tarkastelemalla taitoluistelijaa. Kun luistelija pitää kätensä kiinni kehossaan, hän pystyy pyörimään piruettia nopeammin kuin jos kädet olisivat irti kehosta.

Vuorokauden lyhentyminen on kuitenkin vain teoria, jota on erittäin vaikea mitata ja todistaa oikeaksi.

Richard Grossin mukaan hänen väitteensä saattaa hyvinkin vielä tarkentua tai muuttua tulevaisuudessa, jos tiedemiehet pystyvät konkreettisesti mittamaan Maan liikkeitä.

Chilen 8,8 richterin järistys oli kaikkien aikojen seitsemänneksi suurin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi tutkii: Tuntematon mies lukitsi kaksi pientä lasta kerrostalon varastoon Kuopiossa

  2. 2

    Ovela Prinssi William pilaili Catherinen kustannuksella Lontoon maratonissa – herttuattaren ilme näkemisen arvoinen

  3. 3

    Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

  4. 4

    Pohjois-Korea uhkaa: ”Olemme valmiita upottamaan USA:n lentotukialuksen yhdellä iskulla”

  5. 5

    Näin Poika ja ilves -tähti Konsta Hietanen on muuttunut – ura laulajana ja kiireinen perhearki 4 lapsen isänä

  6. 6

    Vanhanen naisystävänsä roolista presidenttikisassa: ”Emme ole ratkaisuja siihen liittyen tehneet”

  7. 7

    Matkustajalaiva karkasi hallinnasta Kanarialla – raju törmäys satamalaituriin tallentui videolle

  8. 8

    Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

  9. 9

    Vau, mitkä kurvit! Demi Lovato todistaa, että kokouimapuku voi olla bikinejä seksikkäämpi

  10. 10

    Pikkuleijonat taistelee jälleen MM-kullasta – toistuuko historia Yhdysvaltoja vastaan?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

  2. 2

    Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

  3. 3

    Kuusi sairaalaan rytinästä Nelostiellä – erikoinen tapahtumasarja aiheutti kolarisuman

  4. 4

    Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

  5. 5

    Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

  6. 6

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? 25-vuotias kaunotar villitsee somessa: ”En ole aivan tavallinen lentäjä”

  7. 7

    Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

  8. 8

    Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

  9. 9

    15 kiloa pudottanut Mira Kasslin, 39, paljasti uskomattoman treeninsä – pystyisitkö sinä tähän kuuden tunnin rääkkiin?

  10. 10

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

  4. 4

    Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

  5. 5

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  6. 6

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  7. 7

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  8. 8

    Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

  9. 9

    Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

  10. 10

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi tutkii: Tuntematon mies lukitsi kaksi pientä lasta kerrostalon varastoon Kuopiossa

  2. 2

    Ovela Prinssi William pilaili Catherinen kustannuksella Lontoon maratonissa – herttuattaren ilme näkemisen arvoinen

  3. 3

    Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

  4. 4

    Pohjois-Korea uhkaa: ”Olemme valmiita upottamaan USA:n lentotukialuksen yhdellä iskulla”

  5. 5

    Näin Poika ja ilves -tähti Konsta Hietanen on muuttunut – ura laulajana ja kiireinen perhearki 4 lapsen isänä

  6. Näytä lisää