Iivari, Iivo

Ulkomaat

Sudanin presidentille syyte kansanmurhasta

Julkaistu:

Ponnistelut rauhan saamiseksi taisteluiden runtelemaan Sudaniin näyttivät maanantaina joutuvan jälleen vaakalaudalle. Kansainvälisen rikostuomioistuimen ICC:n pääsyyttäjä ilmoitti syyttävänsä Sudanin presidenttiä kansanmurhasta Darfurissa.

Syyttäjän mukaan presidentti Omar Hassan al-Bashirin alaisuudessa toimivat joukot ovat surmanneet Darfurissa kymmeniätuhansia ihmisiä. Kansanmurhan lisäksi al-Bashiria syytetään sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

- Al-Bashir toteuttaa tätä kansanmurhaa ilman kaasukammioita, luoteja tai veitsiä. Tämä kansanmurha tehdään näännyttämällä, pääsyyttäjä Luis Moreno-Ocampo sanoi.

ICC:n odotetaan päättävän pidätysmääräyksen antamisesta al-Bashirista joidenkin viikkojen kuluttua. Kansainväliset avustusjärjestöt ja YK ovat jo kiristäneet turvatoimiaan maassa väkivaltaisuuksien pelossa.

YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon sanoi olevansa hyvin huolissaan mahdollisuudesta, että al-Bashir joutuu ICC:n eteen.

- Sillä olisi hyvin vakavia seurauksia rauhanturvaoperaatioille sekä poliittiselle prosessille -- olen hyvin huolissani, mutta kukaan ei voi vältellä oikeutta, Ban sanoi Le Figaro -lehden haastattelussa.

Hauras hallitussopu vaarassa

Taistelut Sudanin pohjois- ja eteläosien välillä ovat jatkuneet 1950-luvulta lähtien. Vuonna 2005 osapuolet allekirjoittivat rauhansopimuksen, joka nosti Etelä-Sudanin entisten kapinallisten muodostaman SPLM-puolueen hallitukseen presidentti al-Bashirin NCP:n rinnalle.

SPLM on kannattanut yhteistyötä kansainvälisen rikostuomioistuimen kanssa. Tuoreet syytteet uhkaavatkin jälleen lyödä syvän railon entisten vihollisten välille.

- Jos (SPLM) ei tue NCP:tä, se on rauhansopimuksen loppu. Silloin Sudan on vaarassa muuttua uudeksi Somaliaksi, sanoi politiikan professori Satwam Fanous Khartumin yliopistosta.

Al-Bashirin syytteet koskevat Sudanin itäosassa Darfurin alueella yli viisi vuotta raivonneita taisteluja kapinallisten ja hallituksen joukkojen sekä niiden tukemien janjaweed-taistelijoiden välillä.

Kansainvälisten arvioiden mukaan Darfurissa ainakin 200 000 ihmistä on kuollut ja 2,5 miljoonaa ihmistä joutunut jättämään kotinsa taisteluiden vuoksi.

Sudanin hallitus torjui maanantaina ICC:n vaatimukset. Hallituksen tiedottaja myös uhkasi "jatkotoimilla", jos asia viedään YK:n käsittelyyn.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

  2. 2

    Harvinainen kuva yksin jääneestä uimarista – pilasi kisansa kunnioittaakseen terrori-iskun uhreja

  3. 3

    Turun iskun pääepäilty peitti kasvonsa valkoisella liinalla

  4. 4

    Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

  5. 5

    Poliisin tehoisku keskiviikkona – kaikki Suomen peltipoliisit ovat päällä: ”Suurin määrä mitä koskaan on ollut ”

  6. 6

    Jannika B laukoo suorat sanat ulkonäköpaineista alusvaatekuvan kera – kyllästyi epävarmuuteensa: ”Häpesin tynnyrireisiäni ja dumbokorviani”

  7. 7

    Turun puukotusiskun epäillyn puolustusasianajaja: ”Mechkah myöntää olevansa henkirikosten ja loukkaantumisten takana”

  8. 8

    Poliisi tutkii puukotuksen yritystä Vantaalla – uhri kertoo, että häneltä kysyttiin onko hän muslimi

  9. 9

    Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

  10. 10

    Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  2. 2

    Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

  3. 3

    Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

  4. 4

    Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

  5. 5

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  6. 6

    80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

  7. 7

    Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

  8. 8

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  9. 9

    Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

  10. 10

    Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

  2. 2

    Harvinainen kuva yksin jääneestä uimarista – pilasi kisansa kunnioittaakseen terrori-iskun uhreja

  3. 3

    Turun iskun pääepäilty peitti kasvonsa valkoisella liinalla

  4. 4

    Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

  5. 5

    Poliisin tehoisku keskiviikkona – kaikki Suomen peltipoliisit ovat päällä: ”Suurin määrä mitä koskaan on ollut ”

  6. Näytä lisää