Varpu, Vaula

Ulkomaat

Joulupukki ja Pakkasukko eivät tavanneet - syynä autolevottomuudet

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomen kautta Venäjälle tuotavat henkilöautot ja niiden vihaiset kuljettajat ovat jumittaneet Venäjän raja-asemat niin, että jopa Joulupukin ja Pakkasukon juhlallinen tapaaminen jouduttiin perumaan.

Uudeksi tapaamisajaksi on sovittu maanantai 29. päivä, ja tällä kertaa partaukkojen pitäisi kohdasta Svetogorskin ja Imatran välisellä raja-asemalla. Pietarilaisen 5TV:n mukaan tapaamiseen osallistuu lapsia ja kaupunkien johtoa rajan molemmilta puolin.

Suomalaisen Joulupukin ja venäläisen Pakkasukon piti tavata toisensa alkujaan tiistaina Nuijamaan vastaisella Brusnitshnojen raja-asemalla.

Uutistoimisto Interfaxin mukaan Venäjän luoteisrajan tullihallinto päätti kuitenkin peruuttaa tapaamisen, koska tilanne Brusnitshnojessa on ollut sekava poikkeuksellisen suuren henkilöautojen tuontitullijonon vuoksi.

Keskiviikkona autontuojien hermojen kiristyminen johti ensimmäisiin avoimiin protesteihin Suomen vastaisella rajalla. Arviolta 100-200 ihmistä osoitti mieltään Vaalimaan vastaisella Torfjanovkan raja-asemalla ja liikenne jouduttiin keskeyttämään pariksi tunniksi.

Autoilijoiden kärsivällisyyttä ovat koetelleet tullimuodollisuudet, jotka ovat kestäneet tavallista pidempään. Venäjällä nostetaan tuontiautojen veroja huomattavasti tammikuun 12. päivästä alkaen, joten kaikki yrittävät saada mahdollisimman paljon autoja sisään maahan sitä ennen.

Myös Venäjän muilla rajoilla on ollut autoilijoiden mielenosoituksia, joissa on vaadittu tullimaksujen korottamisen peruuttamista. Vladivostokissa protestit yltyivät joulun alla jopa väkivaltaisiksi, kun poliisin Omon-erikoisjoukot hajottivat joukkokokoukset ja pidättivät mielenosoittajia.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  2. 2

    Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

  3. 3

    Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

  4. 4

    Meksikon järistys surmannut jo 138 – raju video: viisikerroksinen asuintalo romahtaa sekunneissa

  5. 5

    Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

  6. 6

    Hurrikaani Maria iskee pian Puerto Ricoon – miksi 70000 asukasta vetävät myrskysuojat kumisevat tyhjyyttään?

  7. 7

    Irma-myrsky tuhosi brittimiljardööri Richard Bransonin saaren – varoittaa nyt: ”Tämä on vain alkua”

  8. 8

    15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

  9. 9

    Cheekin pokka petti täysin kesken Vain elämää -esityksen – muut artistit hämmentyivät: oliko kappaleessa sisäpiirivitsi?

  10. 10

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  3. 3

    Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

  4. 4

    15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

  5. 5

    Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

  6. 6

    Pitävätkö Touko Aallon kommentit turvapaikkapolitiikasta paikkansa? Viranomaiset vastaavat

  7. 7

    HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

  8. 8

    Tältä Krista Kosonen näytti teininä – sopimattomat vaatteet huvittavat jälkeenpäin: ”90% enkeli”

  9. 9

    Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

  10. 10

    Tolppakamera räpsähti – syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä auton omistajaa vastaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  8. 8

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  9. 9

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  10. 10

    Jari Sillanpään fanit järkyttyivät laulajan huume-epäilystä – rajua tilitystä Facebookissa: ”Nyt meni kuppi nurin”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  2. 2

    Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

  3. 3

    Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

  4. 4

    Meksikon järistys surmannut jo 138 – raju video: viisikerroksinen asuintalo romahtaa sekunneissa

  5. 5

    Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

  6. Näytä lisää