Tuukka, Touko

Ulkomaat

Valikko

Talous Clintonille ihmisoikeuksia tärkeämpi Kiinan-matkalla

Julkaistu:

Talouskriisi näytteli pääosaa Yhdysvaltain ulkoministerin Hillary Clintonin Kiinan-vierailulla lauantaina. Molemmat maat vakuuttivat työskentelevänsä tulevaisuudessa yhä tiiviimmin talouskriisin ja ilmastonmuutoksen voittamiseksi.

Clinton haki ja sai vakuutuksia siitä, että Kiina jatkaa sijoituksiaan Yhdysvaltoihin. Ulkoministeri Yang Jiechi sanoi, että Kiina luottaa yhä Yhdysvaltain valtion velkakirjoihin. Kiina on suurin Yhdysvaltain valtionvelan haltija.

- Arvostan suuresti sitä, että Kiina luottaa yhä Yhdysvaltain valtion velkakirjoihin, Clinton sanoi yhteisessä lehdistötilaisuudessa Yangin kanssa.

Maat lupasivat muutenkin tiivistää talousyhteistyötään. Clintonin ja Yangin mukaan G20-maiden huhtikuisen huippukokouksen valmistelut on jo pantu käyntiin. Ulkoministerit tapaavat seuraavan kerran ensi kuussa Yhdysvalloissa sovittaakseen yhteen kantojaan ennen huippukokousta, jossa presidentti Barack Obaman on määrä tavata kollegansa Hu Jintao.

- Yhteistyön turvin voimme voittaa talouskriisin, Yang luonnehti.

Clinton tapasi myös presidentti Hun ja pääministeri Wen Jiabaon. Hun mukaan Clintonin työvierailu alueelle heti Obaman virkaanastujaisten jälkeen osoittaa, kuinka paljon Yhdysvaltain uusi hallitus arvostaa suhteiden kehittämistä Aasiaan ja Kiinaan. Ihmisoikeuksista vaiettiin Ihmisoikeuksista ei juuri vierailun aikana puhuttu. Jo matkan alla Clinton oli sanonut, että ihmisoikeuskysymykset ovat esillä, mutta niiden käsittely ei saa haitata talous- ja turvallisuusasioita. Ihmisoikeusjärjestöt pitivät lausuntoa pahana pettymyksenä.

Kiinalainen ihmisoikeusjärjestö CHRD puolestaan kertoi lauantaina, että viranomaiset olivat pyrkineet hiljentämään aktivistit Clintonin käynnin ajaksi. Useita toisinajattelijoita oli järjestön mukaan asetettu kotiarestiin tai poliisi oli seurannut heitä tiiviisti.

Yksi tunnetuimpia toisinajattelijoita ja vangitun aktivistin Hu Jian vaimo Zeng Jinyan kertoi koettelemuksistaan uutistoimisto AFP:lle internetin välityksellä.- Olen kotiarestissa, koska Hillary Clinton tuli Kiinaan, hän kirjoitti.

Zengin mukaan turvallisuuspoliisi valvoi hänen asuntoaan Pekingissä ja kielsi häntä poistumasta sieltä lauantaina.

Kiina oli Clintonin Aasian-kiertomatkan viimeinen etappi. Hän palaa kotiin sunnuntaina.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  2. 2

    Jukka Jalonen lataa kovaa tekstiä SM-liigaseurojen niskaan: ”Ovatko nämä aikuisten ihmisten päätöksiä?”

  3. 3

    Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

  4. 4

    Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

  5. 5

    Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

  6. 6

    Alkoholilaissa skismaa vain 0,8 prosentin tähden: vahvemmat juomat sittenkin pois ruokakaupoista?

  7. 7

    Katso video: Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

  8. 8

    Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

  9. 9

    Rocktähti Morrisseylta rajua tekstiä Manchesterin iskusta – lyttää ”kuplassa elävät” poliitikot täysin: Kuningatar Elisabetkin saa täyslaidallisen

  10. 10

    Tarjoilija Veera kantoi pöytään hampurilaisia – sheikki Al Qasimi antoi Helsingissä lähes tonnin tipin!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  3. 3

    Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

  4. 4

    Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

  5. 5

    Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

  6. 6

    Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

  7. 7

    Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

  8. 8

    Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

  9. 9

    KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

  10. 10

    Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  8. 8

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  2. 2

    Jukka Jalonen lataa kovaa tekstiä SM-liigaseurojen niskaan: ”Ovatko nämä aikuisten ihmisten päätöksiä?”

  3. 3

    Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

  4. 4

    Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

  5. 5

    Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

  6. Näytä lisää