Usko

Ulkomaat

Valikko

EU lateli kritiikkiä Mugabelle

Euroopan unionin johtajat latelivat kritiikkiä Zimbabwen presidentille Robert Mugabelle EU:n ja Afrikan huippukokouksessa lauantaina.

Samaan aikaan ihmisoikeusaktivistit kritisoivat EU:ta Mugaben päästämisestä paikalle. Muun muassa vaalivilpistä ja kidutuksesta syytetty Mugabe varasti odotetusti huomion lauantaina alkaneessa jättitapaamisessa Lissabonissa.

EU:n kritiikin viestinviejänä toiminut Saksan liittokansleri Angela Merkel muistutti Mugabelle, että tämän hallinto on häpeätahra Afrikalle.

- Zimbabwen nykytila on haitaksi uuden Afrikan imagolle, Merkel sanoi puheenvuorossaan.

Paikalla olleiden EU-johtajien mukaan Merkelin viesti oli hyvin selvä. Mugabeen se ei kuitenkaan välttämättä tehnyt suurta vaikutusta.

- Olen vähän epävarma, huomioiko hän, mitä Merkel sanoi, Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldt kertoi jälkeenpäin.

Tavallisesti matkustuskiellossa EU:hun oleva johtaja saapui kokoukseen puheenjohtajamaa Portugalin kutsusta. Zimbabwe on jäsen yli 50 maan Afrikan unionissa, joka oli kokonaisuudessaan paikalla.

Presidentti Tarja Halosen mukaan monet Afrikan maat ilmaisivat tukensa Mugabelle, jonka hallinto ei kaikkien silmissä ole sen pahempi kuin muidenkaan. Reinfeldtin mukaan tukea ei kuitenkaan juuri tullut.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  2. 2

    Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

  3. 3

    Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

  4. 4

    Matti Nykästä vaadittiin allekirjoittamaan raittiussopimus tv-sarjaa varten – Katsoi vain vierestä, kun muut urheilijat joivat alkoholia

  5. 5

    HU: Kelan päätös yllätti espoolaismiehen – ”Joudun hakemaan asuntoa, jollaista ei ole olemassakaan”

  6. 6

    20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

  7. 7

    KL: Cheek uhattiin tappaa Hartwall-areenalle – poliisilta mittavat turvatoimet keikalle

  8. 8

    Tiesitkö? Joka kodista löytyvä ihmeaine taikoo valkoiset tennarit taas hohtaviksi

  9. 9

    Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

  10. 10

    Entinen teini-idoli Pikku G palasi lavalle 10 vuoden tauon jälkeen! Liput myytiin loppuun alle tunnissa: ”Ensimmäinen reaktio oli, että ei”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  2. 2

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  3. 3

    Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

  4. 4

    Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

  5. 5

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  6. 6

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  7. 7

    Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

  8. 8

    Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

  9. 9

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  10. 10

    Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  5. 5

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  6. 6

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  7. 7

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  8. 8

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  9. 9

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  10. 10

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  2. 2

    Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

  3. 3

    Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

  4. 4

    Matti Nykästä vaadittiin allekirjoittamaan raittiussopimus tv-sarjaa varten – Katsoi vain vierestä, kun muut urheilijat joivat alkoholia

  5. 5

    HU: Kelan päätös yllätti espoolaismiehen – ”Joudun hakemaan asuntoa, jollaista ei ole olemassakaan”

  6. Näytä lisää