Tiina, Kirsi, Krista

Ulkomaat

Valikko

Bush Medvedevistä: Fiksu kaveri

Julkaistu: , Päivitetty:

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush ja Venäjän presidentti Vladimir Putin aloittivat lauantaina kaksipäiväiset neuvottelunsa Sotshissa halauksien ja vitsailun ryydittämänä. Hyvien välien korostamisesta huolimatta tapaamisessa ei syntynyt todellisia läpimurtoja.

Kokouksen julkilausumassa todetaankin Venäjän tehneen selväksi, ettei se hyväksy Puolaan ja Tshekkiin suunniteltuja ohjuspuolustusyksiköitä.

- Haluan tulla oikein ymmärretyksi. Strategisesti asenteemme Yhdysvaltain suunnitelmiin ei ole muuttunut, Putin painotti myös presidenttien tiedotustilaisuudessa.

Bushin ja Putinin tapaamista luonnehdittiin kahden väistyvän presidentin jäähyväisiksi. Putin jättää virkansa seuraajalleen Dmtri Medvedeville toukokuun alussa. Bush puolestaan väistyy tammikuussa.

Sotshin tapaamisen virallisena tarkoituksena on luoda suuntaviivat sille, miten maiden välejä tulisi kehittää Putinin ja Bushin kausien jälkeen.

- Kun kaikki on sanottu ja tehty, me kättelemme. Olet ollut vahva johtaja, Bush sanoi Putinille.

Ensitapaaminen Medvedevin kanssa

Bush tapasi ensi kertaa myös Venäjän tulevan presidentin Dmitri Medvedevin. Bush kuvaili tapaamista hyvin myönteiseen sävyyn.

- Hän vaikutti hyvin suoralta tyypiltä, ihmiseltä joka sanoo mitä hänellä on mielessään, Bush sanoi.

- Ensivaikutelmani oli hyvin positiivinen. Fiksu kaveri.

Putin varovaisen toiveikas ohjuspuolustuksesta

Presidentit vakuuttivat Sotshin tapaamisessa yhteistyöhaluaan, mutta konkreettiset tulokset jäivät laihoiksi.

Putin kertoi sunnuntaina suhtautuvansa "varovaisen optimistisesti" siihen, että Venäjä ja Yhdysvallat saisivat lopulta sovittua erimielisyytensä ohjuspuolustuksesta. Molemmat maat kertoivat olevansa kiinnostuneita rakentamaan Euroopan, Venäjän ja Yhdysvaltain yhteisen ohjuspuolustusjärjestelmän.

- Kumppanimme ymmärtävät huolemme, ja sen lisäksi pyrkivät ratkaisemaan niitä. Vaikeudet ovat, kuten tavallista, yksityiskohdissa. On tärkeää, että asiantuntijamme sopivat tavoista, joilla voidaan rakentaa luottamusta ja pohtivat, miten se käytännössä toteutetaan, Putin totesi.

- Tämä on voimakas ja tärkeä strateginen visio, Bush vakuutti.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

  4. 4

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  5. 5

    Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

  6. 6

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  7. 7

    Juurineen revityt hillat herättivät porun – oletko kuullut marjanpoimijoiden 500 metrin säännöstä?

  8. 8

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  9. 9

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  10. 10

    Trump on taipumassa Venäjä-pakotteiden hyväksymiseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  2. 2

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  3. 3

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  4. 4

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  5. 5

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  6. 6

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  7. 7

    Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

  8. 8

    Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

  9. 9

    Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

  10. 10

    Voiko olla huonompaa tuuria? Uimari hylättiin nolon mokan takia MM-kisoissa: ”Voi ei, miten kamalaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  6. 6

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  7. 7

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  8. 8

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  9. 9

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  10. 10

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

  4. 4

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  5. 5

    Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

  6. Näytä lisää