Usko

Ulkomaat

Valikko

Oikeus tuomitsi: happoa silmille ja näkökyky pois

Iranilaiset sanomalehdet kertovat oikeuden tuominneen, että naiselta näön happoa silmille heittämällä vieneeltä mieheltä otetaan näkökyky samalla toimenpiteellä.

27-vuotias Majid myönsi oikeudelle syyllisyytensä. Hän hyökkäsi rakastamansa naisen kimppuun, koska ei halunnut kenenkään muun menevän naimisiin tämän kanssa.

Sokeutunut nainen oli Associated Pressin mukaan pyytänyt oikeutta määräämään Majidille saman kohtalon kuin itselleen. Majidin koko nimeä ei ole kerrottu.

Majid voi valittaa tuomiosta.

Silmä silmästä, hammas hampaasta on vanha sanonta ja ns. Hammurabin laki, joka mainitaan myös Vanhan testamentin 2. Mooseksen kirjassa.

Nykyajan länsimaiset ihmiset pitävät sitä raakana rangaistusasteikkona. Aikanaan kyse oli kuitenkin merkittävästä lievennyksestä käytäntöön, jonka mukaan esimerkiksi varkaat surmattiin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-Kaupan lihatiskille

  2. 2

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  3. 3

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  4. 4

    Kiira Korpi kuuli 15-vuotiaana lausumansa kommentin: ”Herranjestas, olenko mä sanonut noin?”

  5. 5

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  6. 6

    Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

  7. 7

    Entinen teini-idoli Pikku G palasi lavalle 10 vuoden tauon jälkeen! Liput myytiin loppuun alle tunnissa: ”Ensimmäinen reaktio oli, että ei”

  8. 8

    Naistenklinikkaa remontoitiin 48 miljoonalla, tiloissa heti vesivahinko: ”Siinä on asentajalle sattunut moka”

  9. 9

    Suomalaislupaus nousi otsikoihin Kanadassa – ilmaveivi ja hattutemppu samassa ottelussa!

  10. 10

    Yli 100 kadonnutta löytänyt Reino Savukoski saapuu etsimään 38-vuotiasta Valtteria

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

  2. 2

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  3. 3

    Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

  4. 4

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  5. 5

    Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

  6. 6

    Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

  7. 7

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  8. 8

    25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

  9. 9

    Onko tässä totuus Ivanka Trumpin roolista kulissien takana? Nimetön lähde Valkoisesta talosta puhuu NBC:lle

  10. 10

    Herttuatar Catherine sädehti tiukassa ja läpikuultavassa pitsiunelmassa – hurmaavan hoikka olemus ihastutti gaalayleisön

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  5. 5

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  6. 6

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  7. 7

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  8. 8

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  9. 9

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  10. 10

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-Kaupan lihatiskille

  2. 2

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  3. 3

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  4. 4

    Kiira Korpi kuuli 15-vuotiaana lausumansa kommentin: ”Herranjestas, olenko mä sanonut noin?”

  5. 5

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  6. Näytä lisää