Lyydia, Lyyli

Ulkomaat

Valikko

Norjalainen sai lentokoneessa läksytyksen risoista farkuista

Lentoyhtiö SAS ei halua koneisiinsa repaleisissa farkuissa kulkevia matkustajia. Näin voisi päätellä ainakin norjalaisen Tom Sogheimin, 26, saamasta kohtelusta.

Sogheim sai SAS:n lentokoneen miehistöltä kunnon läksytyksen astuttuaan koneeseen risoissa farkuissa Norjan Bodøssä.

- Häntä nöyryytettiin todenteolla ja hän sai tietää, ettei lennolle pukeuduta niin, eräs silminnäkijä kertoi norjalaislehti Dagbldetille. Sogheim esitteli vaatetustaan eilen norjalaislehdessä. Hänellä oli koneeseen astuessaan päällään säädyllisellä tavalla risat farkut, ruudullinen kauluspaita ja ruskea neulepusero.

Miehen ulkonäkö ei kuitenkaan miellyttänyt kaikkia koneessa työskennelleitä, ja sen mies sai tuntea nahoissaan pyrkiessään koneella Osloon viime sunnuntaina.

SAS vahvisti tapauksen eilen norjalaisviestimille. Haukkumiseen osallistui lentoyhtiön mukaan vain yksi koneen miehistöstä. Yhtiö joutui kuitenkin selittelemään työntekijänsä käytöstä, kun Sogheimin tapauksesta syntyi nopeasti yksi Norjan eilisen päivän suurimpia puheenaiheita.

- En voi kuin pahoitella tätä. Yritämme löytää hänet (Sogheimin), jotta voimme pyytää häneltä henkilökohtaisesti anteeksi, SAS:n tiedottaja Thomas Midteie sanoi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Manchester heräsi suruun – 5 asiaa, jotka lasten ja nuorten henkiä vaatineesta iskusta tiedetään nyt

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

  3. 3

    Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

  4. 4

    Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

  5. 5

    Onko Pekka Rinne maailman paras jääkiekkoilija juuri nyt? Pasi Nurmisella on asiaan perusteltu mielipide

  6. 6

    Poliisi sai valvontakameran tallenteen 35-vuotiaana kuolleen urheilutähden turmasta – rikkoiko itse liikennesääntöjä?

  7. 7

    Satumainen jalokivi: Oligarkin seksikäs mallivaimo ylpeili sensaatiomaisella lahjallaan – ”Mieheni ei ole saita”

  8. 8

    Ariana Granden konsertissa tapahtui karmea isku – tällainen nuorten tyttöjen megaidoli on

  9. 9

    Suosittu Emmerdale-tähti pakeni henkensä edestä Manchesterin iskua – ”Ihmiset kirkuivat ja huusivat”

  10. 10

    Piiritystilanne Porissa – pakettiautoon lukittautunut mies uhkasi räjäyttää kaasupullon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

  2. 2

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  3. 3

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  4. 4

    Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

  5. 5

    Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

  6. 6

    Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

  7. 7

    Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

  8. 8

    Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

  9. 9

    Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

  10. 10

    Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  8. 8

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Manchester heräsi suruun – 5 asiaa, jotka lasten ja nuorten henkiä vaatineesta iskusta tiedetään nyt

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

  3. 3

    Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

  4. 4

    Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

  5. 5

    Onko Pekka Rinne maailman paras jääkiekkoilija juuri nyt? Pasi Nurmisella on asiaan perusteltu mielipide

  6. Näytä lisää