Kullervo

Ulkomaat

Viidakkoon eksyneet söivät 7 viikkoa itikoita ja sammakoita

Julkaistu:

Seitsemän viikkoa tiheässä viidakossa - ravinnoksi kovakuoriaisia, hämähäkkejä ja sammakoita.

Kahden ranskalaispatikoitsijan koettelemus oli kaukana television seikkailuohjelmista, sillä heillä ei ollut mitään varmuutta kotiin pääsystä.

Loic Pillois ja Guilhem Nayral eksyivät helmikuussa Ranskan Guayanassa Etelä-Amerikassa, kun heidän oli tarkoitus vaeltaa viidakon läpi pieneen Saulin kylään.

- 12 päivän kuluttua emme olleet vieläkään saapuneet Sauliin. Ajattelimme, että joku jo etsii meitä, joten pysähdyimme. Odottelimme kolme viikkoa samassa paikassa. Kuulimme helikoptereiden kulkevan ylitsemme, joten ajattelimme, että meidän pitäisi olla paremmin näkyvillä. Kaadoimme puita ja sytytimme niitä palamaan, Pillois (kuvassa) kertoi pelastumisensa jälkeen RFO -kanavalle.

Miehiä ei kuitenkaan löydetty, joten he päättivät jatkaa matkaansa ja vaeltaa kolme tuntia päivässä kovassa sateessa ja hankalassa maastossa.

- Pyydystimme itikoita ja kovakuoriaisia. Söimme myös sammakoita ja tarantelloja, Pillois kuvaili.

Lopulta Nayral oli niin heikossa kunnossa, että Pilloisin oli pakko jatkaa matkaansa yksin.

Harhailun jälkeen hän lopulta löysi Saulin kylän ja ilmoitti viranomaisille, että hänen ystävänsä oli vielä viidakossa vain viiden tunnin vaellusmatkan päässä.

Parrakas ja uupunut Pillois saapui vihdoin toissa päivänä takaisin Ranskaan, mutta Nayral joutui vielä jäämään sairaalahoitoon Ranskan Guayanaan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  2. 2

    Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

  3. 3

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  4. 4

    Video: Eurofighter-hävittäjä syöksyi mereen Italiassa – lentäjän kuoleman todistanut tyttöystävä kiidätettiin shokissa sairaalaan

  5. 5

    Ahdin, 71, televisio pimeni yllättäen – syynä poikkeuksellinen säätila

  6. 6

    Pohjois-Korea: Trumpin puheet ovat sodanjulistus

  7. 7

    Kommentti: Donald Trump teki yhden presidenttikautensa suurimmista virheistä – tyly hiljennysyritys epäonnistui täydellisesti

  8. 8

    Turkulainen pariskunta yllättyi – astetta rajumpi seksi sai naapurin hälyttämään poliisit paikalle

  9. 9

    Seksi pitää Johannan pitkän suhteen kasassa vaikeinakin aikoina: ”Se on edelleen hemmetin hyvää”

  10. 10

    Kehonrakentaja ja Idols-kilpailija kohtasivat julkkisten thainyrkkeilyottelussa – lopputuloksena oli toisen kuolema

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  2. 2

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  3. 3

    Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Stormbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

  5. 5

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  6. 6

    Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

  7. 7

    Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

  8. 8

    Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

  9. 9

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  10. 10

    Urheilutoimittaja Laura Arffman julkaisi herkän hääkuvan – hiihtäjäpuolison käsi eksyi takamukselle: ”Romantiikkaa ilmassa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  5. 5

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  6. 6

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  2. 2

    Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

  3. 3

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  4. 4

    Video: Eurofighter-hävittäjä syöksyi mereen Italiassa – lentäjän kuoleman todistanut tyttöystävä kiidätettiin shokissa sairaalaan

  5. 5

    Ahdin, 71, televisio pimeni yllättäen – syynä poikkeuksellinen säätila

  6. Näytä lisää