Leevi

Ulkomaat

Tukholma tumppaa työntekijöidensä tupakat

Julkaistu: , Päivitetty:

Tukholman kaupunki aikoo kieltää työntekijöiltään tupakoinnin työaikana. Tupakkakielto astuisi voimaan ensi toukokuussa. Asiasta kirjoittavat Dagens Nyheter ja Svenska Dagbladet -lehdet verkkosivuillaan.

Suomessa asian uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat verkkosivuillaan.

Ruotsin Kelan mukaan sauhutteleva työntekijä viettää työpäivästään noin puoli tuntia tupakalla. Keskimäärin tupakoivat työntekijät ovat vuodessa sairauslomalla 8 päivää enemmän kuin savuttomat kollegansa.

Kaikkiaan työnantajalle tulee työntekijän tupakoinnista noin 3000 euron kustannukset vuosittain.

Dagen Nyheter -lehden haastattelema Eva Samuelsson sanoo, ettei päätöstä ajeta vain rahan vuoksi.

- Kielto hyödyttää työntekijöitä itseään, hoidettavia vanhuksia ja kaikkia niitä, joita tupakointi haittaa esikouluissa ja kouluissa, Samuelsson perustelee.

Tupakkakielto on todennäköisesti menossa läpi, sillä kaupunginvaltuustossa enemmistönä ovat oikeistoedustajat, jotka kannattavat päätöstä yksimielisesti.

Kaupungilla on 45 000 työntekijää, joilta kiellettäisiin sauhuttelu työaikana ruokatuntia lukuun ottamatta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  2. 2

    Turun puukotukset: Etsitty auto poliisin hallussa

  3. 3

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  6. 6

    Turun puukotus nousi otsikoihin maailmalla – CNN:n pääuutinen

  7. 7

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  8. 8

    Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

  9. 9

    Pääministeri Sipilä Turun puukotuksista: ”Poikkeuksellinen ja vakava tapaus”

  10. 10

    Facebook aktivoi Turvallisuustilan Turun puukotussarjan vuoksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

  7. 7

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  8. 8

    Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

  9. 9

    Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

  10. 10

    Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  3. 3

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  4. 4

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  5. 5

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  6. 6

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  7. 7

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  8. 8

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  9. 9

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  10. 10

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  2. 2

    Turun puukotukset: Etsitty auto poliisin hallussa

  3. 3

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  6. Näytä lisää