Miia, Mira, Mirva

Ulkomaat

Valikko

Amerikkalaisjäteiltä loppuu käteinen

Amerikkalaisen auton tulevaisuus on kiivaiden poliittisten neuvottelujen kohteena. Konkurssin partaalla horjuvat Detroitin kolme suurta, Ford, General Motors ja Chrysler kertovat, että niiden käteisvarat ehtyvät vuoden loppuun mennessä.

Kongressissa esillä oleva 25 miljardin dollarin pelastuspaketti on saanut kuitenkin ristiriitaisen vastaanoton, ja sen kohtalosta kiistellään yhä.

Osa kongressin jäsenistä on sitä mieltä, etteivät autotehtaat ole pelastamisen arvoisia. Pelastuspaketilla vain lykätään välttämätöntä eli konkursseja.

-On olemassa hyvin vähän todisteita siitä, että tuo 25 miljardia tekisi jotakin, joka toisi menestystä pitkällä tähtäimellä, korosti republikaaninen senaattori Michael Enzi.

Autoteollisuus on itse sitä mieltä, ettei se ole jähmettynyt huonosti kaupaksi menevien jättimaastureiden tuotantoon, vaan että tuotekehittely on täydessä käynnissä.

GM:n pääjohtaja Rick Wagoner muistuttaa siitä, että ensi vuonna on tulossa yhdeksän hybridimallia. Lisäksi yhtiö luottaa tulossa olevaan, pelkkää sähköä käyttävään uuteen automalliinsa Chevy Voltiin.

-Olimme mielestämme käännekohdassa Yhdysvaltain markkinoilla, hän painotti.Kuluttajille konkurssit olivat kova isku. Työpaikkoja autoteollisuudesta ja siitä riippuvaisista teollisuuden aloista katoaisi jopa 4,5 miljoonaa. Samoin katoaisivat miljoonien työntekijöiden eläkerahat sekä sairausvakuutusturva.

Wagonerin mukaan valtio menettäisi yli 156 miljardin dollarin verotulot. Euroissakin summa olisi hyvän matkan päälle 120 miljardia. Kaiken lisäksi yksinomaan GM on velkaa alihankkijoilleen yli 28 miljardia dollaria.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

  2. 2

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  3. 3

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  4. 4

    Mailis Penttilä arjestaan it-miljonääri Pekka Koskisen kanssa: hoitaa itse kaikki kotityöt – ”On naisen homma tehdä nuo jutut”

  5. 5

    Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

  6. 6

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  7. 7

    Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

  8. 8

    Saavatko Suomen taksit yhtenäisen värityksen? Helsingissä ja Oulussa varaudutaan maalilla taksiliikenteen vapauttamiseen

  9. 9

    Riepooko vieläkin ryöppyävä räntä? Meteorologilla hyviä uutisia: ”Aurinko paistaa ja keli on huomattavasti edellispäiviä lämpimämpää”

  10. 10

    Kovia F1-väitteitä: Alonso vaihtaa tallia, McLaren luopuu Hondan moottoreista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  2. 2

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  3. 3

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  4. 4

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  5. 5

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  6. 6

    Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

  7. 7

    Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

  8. 8

    Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

  9. 9

    Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

  10. 10

    Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

  2. 2

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  3. 3

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  4. 4

    Mailis Penttilä arjestaan it-miljonääri Pekka Koskisen kanssa: hoitaa itse kaikki kotityöt – ”On naisen homma tehdä nuo jutut”

  5. 5

    Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

  6. Näytä lisää