Leena, Matleena

Ulkomaat

Valikko

"Sanoinkuvaamattomat kaksi ja puoli vuotta kurjuutta"

Julkaistu:

Kaksi ja puoli vuotta Irakissa panttivankina ollut britti on päässyt vapaaksi, vahvisti Britannian ulkoministeri David Miliband keskiviikkona.

It-alalla työskentelevä Peter Moore ja neljä hänen henkivartijaansa siepattiin Irakin valtiovarainministeriössä toukokuussa 2007.

Kolmen henkivartijan ruumiit on sittemmin luovutettu brittiviranomaisille ja myös neljännen uskotaan olevan kuollut.

Moore, 36, luovutettiin aamulla Bagdadissa Irakin viranomaisille ja parhaillaan hän on Britannian lähetystössä.

Hänen terveydentilansa on hyvä siitä huolimatta, että hän on kokenut "sanoinkuvaamattomat kaksi ja puoli vuotta kurjuutta, pelkoa ja epävarmuutta", Miliband kertoi.

Mooren sieppaajat ovat shiiojen Mahdi-armeijasta eronneesta ryhmästä, joka kutsuu itseään Oikeamielisyyden liitoksi.

Myös Irakin hallitus ilmaisi tyytyväisyytensä vapautukseen.

Hallitus kertoi, ettei se osallistunut vapauttamista koskeviin neuvotteluihin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    HS: Hittiruoka Nyhtökauran menekki notkahti – löytyy jo kaupan alealtaasta

  2. 2

    Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

  3. 3

    Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

  4. 4

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  5. 5

    Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

  6. 6

    Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

  7. 7

    Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

  8. 8

    Olympiavoittaja tyrmää Kalevan kisojen 1500 metrin miesjuoksijat – ”Hyi hävetkää”

  9. 9

    Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

  10. 10

    Kansanedustaja rajussa ulosajossa – auto pyöri ja liukui raesateessa vastaan tulevien kaistalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  2. 2

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  3. 3

    Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

  4. 4

    Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

  5. 5

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  6. 6

    Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

  7. 7

    Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

  8. 8

    Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

  9. 9

    Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

  10. 10

    Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  5. 5

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  6. 6

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  7. 7

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  10. 10

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    HS: Hittiruoka Nyhtökauran menekki notkahti – löytyy jo kaupan alealtaasta

  2. 2

    Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

  3. 3

    Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

  4. 4

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  5. 5

    Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

  6. Näytä lisää