Ilpo, Tuure

Ulkomaat

Valikko

Tanskassa pidätetty kahdeksan terroristiepäiltyä

Tanskan turvallisuuspoliisi pidätti tiistain vastaisena yönä kahdeksan ihmistä epäiltynä terroriteon suunnittelusta. Poliisin mukaan pidätetyillä on yhteyksiä terroristiverkosto al-Qaidaan.

Laaja ja pitkään valmisteltu pidätysoperaatio tehtiin Kööpenhaminan seudulla. Kahden pidätetyn vangitsemisesta oli määrä päättää tiistaina illansuussa.

Kuusi pidätetyistä on Tanskan kansalaisia, mutta kaikilla on turvallisuuspoliisin mukaan ulkomaalaistausta, ja he ovat iältään 19-29-vuotiaita. Heidän joukossaan on poliisilähteiden mukaan ainakin yksi taksikuljettaja ja yksi sähkömies.

Tanskan turvallisuuspoliisin Petin päällikkö Jakob Scharf sanoi pidätettyjen olevan "militantteja islamisteja, joilla on kansainvälisiä yhteyksiä muun muassa johtaviin al-Qaida-jäseniin".

- Meidän käsityksemme mukaan kyse on vakavasta asiasta, Scharf sanoi iltapäivällä pidetyssä tiedotustilaisuudessa. Hänen mukaansa Pet oli valmistellut kuukausia yöllisiä pidätyksiä.

Pidätettyjä epäillään suunnitelleen hyökkäystä, jossa olisi käytetty räjähteitä. Päätös poliisioperaatiosta tehtiin sen jälkeen, kun turvallisuuspoliisin tietoon oli tullut, että ryhmä säilytti räjähdysherkkiä aineita asuintalossa.

Huoli oikeusturvasta

Oikeusministeri Lene Espersen ei halunnut lähemmin kommentoida pidätyksiä, mutta sanoi pitävänsä huolestuttavana sitä, että maassa on henkilöitä, joilla on halu, tarkoitus ja kyky tehdä terroritekoja.

Tanskan muslimiyhteisö oli tuoreeltaan huolissaan pidätettyjen oikeusturvasta.

- Oikeusturva on tanskalaisen yhteiskunnan turvapilari, jota ei pitäisi horjuttaa, sanoi Musliminuoriso-järjestön puheenjohtaja Imran Shah.

Hän huomautti, että maassa on viime aikoina tehty paljon pidätyksiä terrorismilain nojalla. Suurin osa pidätetyistä on kuitenkin lopulta jouduttu vapauttamaan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

  2. 2

    NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

  3. 3

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  4. 4

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  5. 5

    Raivoisa purkaus Facebookissa – tangokuningas Aki Samulin keikat peruttiin: Näin vastaa järjestäjä

  6. 6

    Arkansasin teloitussarja sai jatkoa – uhrin perhe toteutti teloitettavan viimeisen toiveen

  7. 7

    Saahan sitä huomiota näinkin – kohunäyttelijä, 44, teki sen taas: Kumarrus kesken koiralenkin paljasti lähes kaiken

  8. 8

    Suurhälytys kemikaalitehtaalla Oulussa – vetyräjähdys reaktoritornissa

  9. 9

    Jääkiekon MM-kisahistorian suurimmasta kohusta 30 vuotta – Leijonien pelaajat kuulivat karmean uutisen Kummolalta

  10. 10

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  2. 2

    Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

  5. 5

    Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

  6. 6

    68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

  7. 7

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  8. 8

    Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

  9. 9

    Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

  10. 10

    Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

  2. 2

    NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

  3. 3

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  4. 4

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  5. 5

    Raivoisa purkaus Facebookissa – tangokuningas Aki Samulin keikat peruttiin: Näin vastaa järjestäjä

  6. Näytä lisää