Mervi

Ulkomaat

Albiinot joutuvat piileskelemään Tansaniassa ja Burundissa

Julkaistu:

Tuhannet albiinot pelkäävät henkensä puolesta Tansaniassa ja Burundissa. Punaisen Ristin mukaan noin 300 albiinolasta ja -nuorta piileskelee vammaisille tarkoitetuissa kouluissa ja hätämajoituksessa Tansaniassa.

Tansaniassa on tapettu yli 50 albiinoa ja Burundissa ainakin 12 kahden vuoden kuluessa. Murhat johtuvat taikauskosta ja rahasta.

Valkoihoisten ja -tukkaisten mustien raajoja ja elimiä myydään eräänlaisille poppamiehille, jotka valmistavat niistä taikakaluja. Tansanian poliisi arvioi, että ruumiinosista on maksettu jopa kymmeniätuhansia euroja.

-Meillä on todisteita siitä, että tilannetta on yritetty myös peitellä, kertoo alipääsihteeri Matthias Schmale Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälisestä liitosta (IFRC).

Tansanian väestörekistereissä on yli 7000 albiinoa ja Burundissa 1000, mutta kaikki eivät näy tilastoissa. IFRC:n mukaan heistä kukaan ei pysty enää elämään normaalia arkea murhien takia.

Myös ihosairaudet lyhentävät elinikää

IFRC yrittää auttaa albiinoja kuuluisan malilaisen laulajan ja ihmisoikeusaktivistin Salif Keitan avulla. Hän on itsekin albiino.

Keita osallistuu muun muassa Tansanian ja Burundin hallitusten painostamiseen.

-Viranomaiset eivät ole tehneet tarpeeksi. Rikolliset on saatava oikeuden eteen, Schmale sanoo.

Albiinomurhista on langetettu useita kuolemantuomioita ja pitkiä vankeusrangaistuksia, mutta poppamiehiä ja heidän asiakkaitaan ei ole saatu kiinni. Kolme viikkoa sitten neljä miestä tuomittiin kuolemaan kymmenvuotiaan albiinopojan surmasta Tansaniassa.

Albiinot kärsivät myös sorrosta ja ihosairauksista, koska väripigmentti puuttuu. Vain harvalla on pitkähihaisia paitoja ja leveälierisiä päähineitä. Myöskään aurinkovuoteisiin ei ole rahaa.

IFRC:n mukaan melkein kaikki Dar es Salaamissa asuvat albiinot kuolevat ennen 40. syntymäpäiväänsä.

-Salif Keita on kuusikymppinen eli ehkä yksi mantereen vanhimmista albiinoista, hänen veljensä Mamad ou Keita sanoo.

-Albiinoja on kuollut synnytyksessä, ja monia on murhattu. Monia on myös kuollut ihosyöpään, koska he eivät ole suojanneet ihoaan tarpeeksi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Itä-Suomessa ja miksi?

  2. 2

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  3. 3

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  4. 4

    Jokerit-huumaa! Amanda Harkimo julkaisi harvinaisen kuvan 90-luvulta äitinsä kanssa – ”Tietää, mistä kauneus on lähtöisin”

  5. 5

    Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

  6. 6

    94-vuotias muistisairas ei pääse itse sängystään ylös, eikä muista syödä – kaupungin mukaan kykeneväinen itsenäiseen asumiseen

  7. 7

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  8. 8

    Poliisilla takaa-ajo Valkeakoskella – mieskaksikko uhkaili kauppojen myyjiä aseella

  9. 9

    Turhautunut vaimo avautuu seksin puutteesta: ”Vuosi sitten mies lupasi kohta lisää – ei ole kuulunut”

  10. 10

    Antti koki ”karmaisevan” nakkipettymyksen: ”Eikö mikään tässä maailmassa ole enää pyhää?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

  2. 2

    Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

  3. 3

    Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

  4. 4

    Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

  5. 5

    Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

  6. 6

    IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

  7. 7

    Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

  8. 8

    HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

  9. 9

    Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

  10. 10

    Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Itä-Suomessa ja miksi?

  2. 2

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  3. 3

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  4. 4

    Jokerit-huumaa! Amanda Harkimo julkaisi harvinaisen kuvan 90-luvulta äitinsä kanssa – ”Tietää, mistä kauneus on lähtöisin”

  5. 5

    Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

  6. Näytä lisää