Iivari, Iivo

Ulkomaat

Näin Hodorkovski kärsii tuomionsa

Julkaistu:

Jukosin entinen johtaja Mihail Hodorkovski kommentoi eilen itse ensimmäistä kertaa uusia työleiriolojaan Kiinan rajan lähellä Krasnokamenskissa. Samalla tulivat julki uudet kuvat hänen vankileiristään.

Hodorkovski kiitti nettisivuillaan Venäjän viranomaisia ironiseen sävyyn siitä, että nämä lähettivät hänet kärsimään tuomiotaan "poliittisten vankien maille".

Hodorkovski vertasi itseään vuoden 1825 dekabristeihin, jotka yrittivät kaataa tsaarin vallan. Tuolloin heidät lähetettiin kärsimään rangaistustaan juuri samoille seuduille Tshitan alueelle, jossa Hodorkovski istuu nyt omaa tuomiotaan - monen mielestä tuomittuna Venäjän nykyisen tsaarin eli Vladimir Putinin vastustamisesta.

Käytännössä Hodorkovskilla on kahdeksan vuoden tuomiostaan jäljellä "vain" kuusi vuotta. Eilen tuli nimittäin täyteen tasan kaksi vuotta siitä, kun hänet pidätettiin dramaattisessa poliisioperaatiossa.

Hodorkovskin ensimmäiset päivät työleirillä ovat sujuneet Venäjän lehdistön mukaan olosuhteisiin nähden melko hyvin.

Toistaiseksi kukaan toimittaja ei ole päässyt tapaamaan Hodorkovskia, mutta asianajajiaan tämä on nähnyt.

- Hänen vointinsa on normaali ja hän kestää urheasti kaikki vaikeudet, asianajaja Albert Mkrtytshev kuvaili Newsru.comille.

Hodorkovskin omat asianajajat ilmoittivat eilen, että he valmistelevat jo uusia vetoomuksia päämiehensä puolesta muun muassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.

Asianajajien mukaan Krasnokamenskin leiri itsessään ei ole pahin mahdollinen paikka, mutta sen sijainti 6000 kilometrin päässä Moskovasta uraanikaivosten keskellä on kestämätön.

Venäläisen Ekozashtshita-järjestön mukaan alue on pahasti saastunut ja ihmisten syöpäkuolleisuus on liki viisinkertainen verrattuna muuhun maahan. Työleiriltä on vain 15 kilometrin matka uraanikaivoksille ja vain viiden kilometrin matka uraanimalmin käsittelylaitokselle, jonka rakentamiseen leirin vankeja käytettiin neuvostoaikoina.

Venäjän viranomaiset kiistävät kuitenkin jyrkästi, että Hodorkovskin terveys olisi vaarassa.

- Väitteet kohonneesta radioaktiivisuudesta eivät pidä paikkaansa, Venäjän hallituksen edustaja Oleg Shevtshenko tyrmäsi Interfaxille.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

  2. 2

    Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

  3. 3

    Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

  4. 4

    Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

  5. 5

    Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

  6. 6

    Runneltu naisen ruumis löytyi Juutinraumasta – ”Liian aikaista sanoa, onko se Kim”

  7. 7

    Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

  8. 8

    Tanskan kruununprinssi käännytettiin pubin ovelta Australiassa – ei ollut henkkareita

  9. 9

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  10. 10

    Tosi-tv-tähti ja lentoemäntä Anne-Mari, 28, paljasti ruokottoman syyn pikkuisiin ruotsinlippubikineihinsä – ”Naamioitumisen mestari”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  2. 2

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  3. 3

    Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

  4. 4

    Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

  5. 5

    Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

  6. 6

    Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

  7. 7

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  8. 8

    Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

  9. 9

    Olympiavoittaja puhui avoimesti Yhdysvaltoja ravistelleesta hyväksikäyttöskandaalista – ”Hirviö”

  10. 10

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukkoiskusta: viittä marokkolaista esitetään vangittavaksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

  2. 2

    Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

  3. 3

    Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

  4. 4

    Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

  5. 5

    Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

  6. Näytä lisää