Reija

Ulkomaat

Omagh'n pommi-iskun omaiset hakevat oikeutta Pohjois-Irlannissa

Julkaistu:

Britanniassa aloitettiin maanantaina historialliseksi luonnehdittu siviilioikeudenkäynti viittä miestä vastaan, joita epäillään Pohjois-Irlannin konfliktin tuhoisimman iskun suunnittelusta.

- Kyseessä on ensimmäinen kerta Britanniassa ja luultavasti koko maailmassa, kun yksityishenkilöt vievät itse terroristit oikeuteen, omaisten asianajaja sanoi BBC:lle.

Omagh'n kaupungissa Pohjois-Irlannissa vuonna 1998 tehdyssä iskussa kuoli 29 ihmistä ja haavoittui satoja.

Iskun tekijäksi ilmoittautui Irlannin tasavaltalaisarmeijasta IRA:sta eronnut sirpaleryhmä Todellinen IRA. Ketään ei kuitenkaan ole tuomittu iskusta.

Raja-aitoja ei ylitetä vieläkään

Omagh'n pommi-isku jäi 30 vuotta kestäneen katolilaisten ja protestanttien välisen konfliktin viimeiseksi, eikä se enää onnistunut horjuttamaan muutama kuukausi aiemmin allekirjoitettua rauhansopimusta.

Pitkällisten neuvottelujen jälkeen syntyneen sopimuksen allekirjoittamisesta tulee torstaina kuluneeksi kymmenen vuotta.

Omagh'n oikeudenkäynti osoittaa osaltaan, ettei vuosikymmen ole riittänyt pyyhkimään väkivaltaisuuksien muistoa pohjoisirlantilaisten mielistä.

Vaikka aseet ovat vaienneet, Belfastissa raja-aidat ja muurit erottavat edelleen katolilaisten ja protestanttien asuinalueita. Aitoja on myös pystytetty lisää vielä rauhanprosessin aloittamisen jälkeen.

Kaupunkilaiset välttävät edelleen toisen uskontoryhmän asuinalueilla liikkumista, vaikka uusien väkivaltaisuuksien puhkeamista pidetäänkin epätodennäköisenä.

- En usko, että taistelut alkaisivat uudestaan. Kaikki ymmärtävät, ettei ammuskelun avulla päästy mihinkään, arveli belfastilainen kauppias John McCausland.

"Tilanne ei ikinä palaa normaaliksi"

Vaikka väkivaltaisuuksilta on viime vuosina vältytty, Pohjois-Irlannin tie rauhaan on ollut kuoppainen.

Rauhansopimukseen kuulunut protestanttien ja katolilaisten yhteishallitus pääsi aloittamaan toimintansa toden teolla vasta viime vuonna.

Uskoa maakunnan rauhanomaiseen kehitykseen valoi Britannian päätös lopettaa 38-vuotinen sotilasoperaationsa alueella viime vuoden elokuussa. Armeijan vartiotornit purettiin, eivätkä brittisotilaat enää partioi Belfastin kaduilla.

Rauhanprosessi on poikinut Pohjois-Irlantiin myös useita kansalaisjärjestöjä, jotka yrittävät kuroa uskontoryhmien välistä kuilua kapeammaksi.

Huomiota on herättänyt se, että monet järjestöjen jäsenistä kuuluivat konfliktin aikana väkivaltaisuuksiin osallistuneisiin aseellisiin ryhmiin.

Belfastilainen Noel Large päätti luopua väkivallasta vankilassa, jossa hän istui 16 vuotta protestanttisen Ulsterin vapaaehtoisjoukon (UVF) riveissä tekemistään henkirikoksista. Nykyisin hän toimii uskontoryhmien vuoropuhelua kehittävässä Interaction-järjestössä.

Vaikka Large haluaa rakentaa rauhaa Pohjois-Irlantiin, hän ei usko että maakunnan tilanne tulee koskaan palaamaan normaaliksi.

- Olin 40-vuotias, kun ensi kertaa astuin (pääosin katolilaiselle) Falls Roadille. Nuoret eivät nykyisinkään liiku siellä -- eikä niin ehkä koskaan käykään riippumatta siitä, puretaan raja-aidat vai ei, Large arvioi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Venäläismedia: Hurja tilanne tallentui videolle – armeijan helikopteri ampui kohti siviilejä Venäjän Zapad-harjoituksessa

  2. 2

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  3. 3

    Lääkäri kertoo: Oletko aina torjunut päätäit väärin? Näin syöpäläisistä pääsee helposti eroon

  4. 4

    Yllätysratkaisu: Virpi Sarasvuo ei jatka Ylen asiantuntijana

  5. 5

    Suuri poliisioperaatio Jalasjärven Koskuessa – Omakotitalosta löytyi haavoittunut nainen ja pihasta kuollut mies

  6. 6

    VM: Hallituksen budjetti leikkaa 37 euroa pienituloisimmilta – rikkaille satoja euroja lisää

  7. 7

    Viranomainen varoittaa Apple-huijauksesta – tällaiseen on haksahtanut jo tuhansia suomalaisia

  8. 8

    HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

  9. 9

    Pikkuruisissa minishortseissa rullaluisteleva mies on päivystänyt Helsingin kaduilla jo 21 vuotta – pitää itseään supersankarina

  10. 10

    Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  3. 3

    Tältä Krista Kosonen näytti teininä – sopimattomat vaatteet huvittavat jälkeenpäin: ”90% enkeli”

  4. 4

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  5. 5

    Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

  6. 6

    Pitävätkö Touko Aallon kommentit turvapaikkapolitiikasta paikkansa? Viranomaiset vastaavat

  7. 7

    Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

  8. 8

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  9. 9

    Tolppakamera räpsähti – syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä auton omistajaa vastaan

  10. 10

    HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  8. 8

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  9. 9

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  10. 10

    Jari Sillanpään fanit järkyttyivät laulajan huume-epäilystä – rajua tilitystä Facebookissa: ”Nyt meni kuppi nurin”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Venäläismedia: Hurja tilanne tallentui videolle – armeijan helikopteri ampui kohti siviilejä Venäjän Zapad-harjoituksessa

  2. 2

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  3. 3

    Lääkäri kertoo: Oletko aina torjunut päätäit väärin? Näin syöpäläisistä pääsee helposti eroon

  4. 4

    Yllätysratkaisu: Virpi Sarasvuo ei jatka Ylen asiantuntijana

  5. 5

    Suuri poliisioperaatio Jalasjärven Koskuessa – Omakotitalosta löytyi haavoittunut nainen ja pihasta kuollut mies

  6. Näytä lisää