Mauno, Maunu

Ulkomaat

Äiti pakasti lapsensa

Julkaistu:

Ranskalainen 39-vuotias perheenäiti Véronique Courjault tunnusti toissa päivänä murhanneensa ja pakastaneensa lapsensa.

Hän kertoi järkyttävän rikoksensa syyksi sen, että hän synnytti vuosina 1999-2003 kolme lasta mieheltään salassa. Synnytyksen jälkeen Courjault murhasi lapsensa ja kätki kaksi viimeksi syntynyttä perheen pakastimeen.

- Halusin pitää vauvat lähelläni, äiti selitti.

Tapaus alkoi selvitä, kun Koreassa työkomennuksella oleva aviomies Jean-Louis Courjault löysi perheensä Soulin-asunnon pakastimesta kaksi muoviin käärittyä vauvan ruumista.

Aviomies ilmoitti löydöstä heti poliisille, mutta korealaiset rikostutkijat alkoivat pian epäillä sekä Jean-Louisia että Véroniqueta.

Geenitesteistä ilmeni, että Courjaultit olivat vauvojen vanhemmat. Aviomies kiisti ensin kaiken.

- Vaimoni ei ole synnyttänyt näitä lapsia, hän sanoi.

Rouva Courjault kertoi synnyttäneensä lapset kotona ja kuristaneensa molemmat sen jälkeen. Torstaina hän tunnusti kolmannenkin lapsimurhan, jonka oli tehnyt vuonna 1999. Hän väittää toimineensa mieheltään salassa, mutta syyttäjä Philippe Varin pitää epätodennäköisenä sitä, että aviomieheltä olisi jäänyt kolme raskautta huomaamatta.

Véronique Courjault on nyt vangittuna sarjamurhasta epäiltynä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  2. 2

    Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: ”Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta”

  3. 3

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  4. 4

    Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

  5. 5

    Yle: Poliisi tutkii Turun puukotuksia terroritekona

  6. 6

    Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Taloyhtiö ei suostunut maksamaan 5000:ta euroa vesivahingosta – riidasta tulikin lähes kymmenkertainen lasku

  9. 9

    Yle: Useita kiinniotettuja Turun puukotukseen liittyen

  10. 10

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  5. 5

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  6. 6

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  7. 7

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  8. 8

    Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

  9. 9

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  10. 10

    Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  8. 8

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  9. 9

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  10. 10

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  2. 2

    Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: ”Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta”

  3. 3

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  4. 4

    Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

  5. 5

    Yle: Poliisi tutkii Turun puukotuksia terroritekona

  6. Näytä lisää