Sami, Samuli

Ulkomaat

Thaimaassa alkoi viimeisten tsunamiuhrien hautaaminen

Julkaistu:

Thaimaassa aloitettiin tänään viimeisten tunnistamattomien hyökyaaltokatastrofin uhrien hautaaminen.

Kaikki uhrit on tarkoitus saada maan poveen perjantaihin mennessä.

Vain kourallinen ihmisiä oli kerääntynyt seuraamaan hautajaisia, jotka pidettiin islamilaisin, buddhalaisin ja kristillisin menoin Bang Maruanin hautausmaalla Phangngan maakunnassa suositun Phuketin lomasaaren pohjoispuolella.

Keskiviikkona haudattiin 48 ihmistä.

Osa kaikkiaan 410 tunnistamattomasta uhrista haudattiin jo lokakuussa ja marraskuussa. Kaikista uhreista on otettu dna-näytteet, jotta heidät voidaan mahdollisesti myöhemmin tunnistaa ja toimittaa haudattaviksi kotimaihinsa.

Valtaosan tunnistamattomista uhreista arvellaan olevan aasialaisia ja heistä suuren osan burmalaisia siirtotyöläisiä, jotka olivat maassa luvatta.

Kylmäkonteissa on vielä runsaat sata tunnistettua vainajaa, joita ei ole noudettu haudattaviksi. Tunnistettujen vainajien joukossa ei ole eurooppalaisia.

Runsaat 220 000 ihmistä sai surmansa, kun maajäristys aiheutti hyökyaallon Intian valtamerellä tapaninpäivänä vajaat kaksi vuotta sitten. Kuolleista valtaosa oli Indonesiassa.

Thaimaassa kuoli yli 5 000 ihmistä, joista noin puolet oli ulkomaisia turisteja. Lisäksi Thaimaassa kadonneita oli lähes 3 000. Uhrien joukossa oli 178 suomalaista.

Lisäksi arviolta 1,8 miljoonaa ihmistä menetti kotinsa Intian valtameren rannikkovaltioissa.

(STT-AFP)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  2. 2

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  3. 3

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  4. 4

    Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

  5. 5

    El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

  6. 6

    Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

  7. 7

    Grafiikka: Näin Turun isku tapahtui – silminnäkijät kertovat

  8. 8

    Siirtolapuutarhamökki paloi Helsingissä

  9. 9

    ”Seksiä puuta vasten kesken lenkin” – tällaiset ovat suomalaisten unelmatreffit

  10. 10

    Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  2. 2

    Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

  3. 3

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  4. 4

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  5. 5

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  6. 6

    Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  9. 9

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

  10. 10

    Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  8. 8

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  9. 9

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  10. 10

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  2. 2

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  3. 3

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  4. 4

    Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

  5. 5

    El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

  6. Näytä lisää