Ritva

Ulkomaat

Valikko

Pentagon haluaa ostaa ja tuhota Afganistan-kirjan koko painoksen

Julkaistu:

Yhdysvaltain puolustusministeriössä harkitaan poikkeuksellista operaatiota tiedustelusalaisuuksien varjelemiseksi.

New York Times -lehden mukaan Pentagonissa pohditaan Afganistan-muistelmakirjan koko 10 000 kappaleen ensipainoksen ostamista ja tuhoamista.

Kirjan on kirjoittanut asevoimien tiedustelun DIA:n entinen työntekijä ja armeijan everstiluutnantti evp. Anthony Shaffer.

DIA:n mukaan kirjassa on yli 200 kohtaa, jossa paljastuu salaiseksi kuuluvaa tietoa - muun muassa tiedusteluorganisaatioon kuuluvien nimiä ja yksityiskohtia operaatioista.

Erikoiseksi tilanteen tekee se, että armeijan edustajat antoivat tammikuussa siunauksensa kirjan julkaisemiselle muutamien muutosten jälkeen. Tiedustelupuolella oltiin kuitenkin toista mieltä.

Uusi käänne saattoi tulla liian myöhään, sillä kymmeniä kirjoja ehdittiin jo lähettää eri tahoille ja esimerkiksi New York Times onnistui ostamaan kirjan nettikaupasta. Pääosa kirjoista on odottamassa kustantajan varastossa.

Pentagon ja Shafferin edustajat ovat lähellä sopimusta siitä, millainen riisuttu versio kirjan uudesta painoksesta julkaistaan.

http://www.nytimes.com/2010/09/10/us/10books.html?_r=1&hp

Näitä luetaan!
  1. 1

    Hollywoodin tähtipari eroaa 17 vuoden avioliiton jälkeen

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

  4. 4

    Clinton hyökkäsi rajusti Trumpia vastaan – ”Jotkut jopa kiistävät asioita, jotka näemme omilla silmillämme”

  5. 5

    Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

  6. 6

    Kuvat: Dingo on palannut – legendaarinen yhtye nousi keikkalavalle ensimmäistä kertaa 15 vuoteen!

  7. 7

    Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

  8. 8

    14-vuotias tyttö putosi kallionkielekkeeltä ja loukkaantui vakavasti

  9. 9

    He ovat Manchesterin terrori-iskun uhrit: 22 ihmistä kuoli, 8-vuotias Saffie oli heistä nuorin

  10. 10

    Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

  4. 4

    Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

  5. 5

    Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

  6. 6

    Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

  7. 7

    Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

  8. 8

    Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

  9. 9

    Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

  10. 10

    Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Hollywoodin tähtipari eroaa 17 vuoden avioliiton jälkeen

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

  4. 4

    Clinton hyökkäsi rajusti Trumpia vastaan – ”Jotkut jopa kiistävät asioita, jotka näemme omilla silmillämme”

  5. 5

    Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

  6. Näytä lisää