Kaapo, Gabriel

Ulkomaat

Valikko

Tornadot tuhosivat yli sata taloa USA:ssa

Raivaustyöntekijät siivosivat tiistaina tornadojen jälkiä Virginian osavaltiossa Yhdysvaltain itärannikolla. Loukkaantuneita oli yli kaksisataa, ja heistä ainakin kuusi oli sairaalassa kriittisessä tilassa.

Voimakas ukkosrintama pyyhkäisi alueen yli maanantaina illansuussa. Asukkaita oli varoitettu tornadoista.

- Se kuulosti kuin tavarajuna olisi tullut kohti. Yhtäkkiä ilmassa lensi kaikenlaista roinaa, kuvaili eräs silminnäkijöistä ABC-kanavalle.

Pyörremyrsky tuhosi ainakin 140 taloa ja katkoi puita sekä sähköpylväitä kuin tulitikkuja. Myös autoja oli lentänyt toistensa päälle. Lisäksi tuhannet kodit olivat ilman sähköä.

Pelastusjoukot kulkivat myrskyjen laannuttua etsimässä loukkaantuneita talo talolta ja auto autolta.

Pahiten tornadot riepottelivat Suffolkin kaupunkia, mutta myös sen lähellä sijaitseva Brunswickin piirikunta sai kokea myrskyjen raivon. Tuhoja oli myös Richmondin kaupungin esikaupunkialueella Colonial Heightsissa.

Alueella ei tavallisesti esiinny rajuja pyörremyrskyjä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  2. 2

    Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

  3. 3

    Onko tässä Pohjois-Korean kylmähermoisin upseeri? Hyppäsi ohjuskoetta juhlineen Kim Jong-unin reppuselkään

  4. 4

    Pelicansin avainpelaaja sivussa – poskiluu murtui karmivassa tilanteessa

  5. 5

    Hamiltonin ja Bottaksen ero yli puoli sekuntia – Mercedeksen tallipomo ihmeissään

  6. 6

    Katso video! Toista lastaan odottava prinsessa Sofia edusti häikäisevän upeana tulenpunaisessa iltapuvussa

  7. 7

    Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

  8. 8

    Silminnäkijä ilmoitti yöllä poliisille: pikkupoika ulkona pelkissä alusvaatteissa – etsinnät käynnistettiin heti

  9. 9

    IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

  10. 10

    Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  2. 2

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  3. 3

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  4. 4

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  5. 5

    Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

  6. 6

    Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

  7. 7

    Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

  8. 8

    Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

  9. 9

    Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

  10. 10

    HS: Toni, 41, meni flunssan vuoksi lääkäriin – sai tietää sairastavansa aidsia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  6. 6

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  7. 7

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  8. 8

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  9. 9

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  10. 10

    Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  2. 2

    Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

  3. 3

    Onko tässä Pohjois-Korean kylmähermoisin upseeri? Hyppäsi ohjuskoetta juhlineen Kim Jong-unin reppuselkään

  4. 4

    Pelicansin avainpelaaja sivussa – poskiluu murtui karmivassa tilanteessa

  5. 5

    Hamiltonin ja Bottaksen ero yli puoli sekuntia – Mercedeksen tallipomo ihmeissään

  6. Näytä lisää