Soini, Veini

Ulkomaat

80 000 ihmistä kokoontui Milosevicin hautajaisiin

Julkaistu:

Belgradissa näyteltiin lauantaina Slobodan Milosevicin valtakauden viimeinen näytös, kun kymmenettuhannet ihmiset kokoontuivat kaduille jättämään hyvästit Jugoslavian edesmenneelle presidentille.

Jopa 80 000 serbialaista kokoontui saattamaan entistä johtajaansa viimeiselle matkalleen. Hautajaisseremoniassa valtava ihmismassa alkoi huutaa Milosevicin lempinimeä "Slobo" parlamenttitalon edustalle tuodun arkun ympärillä.

Paikalla oli myös kymmeniä mellakkapoliiseja pitämässä yllä järjestystä. Tilanne säilyi rauhallisena.

Belgradin keskustassa järjestetyssä muistotilaisuudessa kuultiin puheita, joissa Jugoslavian entistä presidenttiä kuvattiin kansan sankariksi ja epäoikeudenmukaisin perustein syytetyksi marttyyriksi.

Kannattajien lisäksi Milosevicia saatteli myös laaja joukko vastustajia.

Hautajaisseremonian jälkeen hautajaissaattue lähti kohti Pozarevacian kaupunkia. Jugoslavian entinen presidentti haudataan kotikaupunkiinsa 80 kilometrin päähän Belgradista.

Sosialistisen puolueen mukaan Milosevicin perhe ei osallistu hautajaisiin, koska se ei ole tyytyväinen Serbian hallituksen antamiin turvatakuisiin. Milosevicin vaimo ja poika asuvat maanpaossa Venäjällä.

Milosevicin
kotikaupungissa
on outo tunnelma

Kun Slobodan Milosevic oli vielä vallassa, kansa nimitti Pozarevacia kielletyksi kaupungiksi - asuihan siellä huvilassaan Jugoslavian oma "keisari".

Tänään Milosevic palaa takaisin omaan kaupunkiinsa, jossa hänen kannattajillaan on yhä huomattava valta. Hän saa viimeisen leposijansa oman huvilansa pihalta, sillä nykyisestä Serbiasta ei "Balkanin teurastajalle" muuta paikkaa sallittu.

IS vieraili eilen Pozarevacissa, joka valmistautui oman suuren poikansa hautajaisiin varsin omalaatuisissa tunnelmissa.

Yksi erikoisimmista tapaamisista sattuu sosialistipuolueen toimistossa, jonka eteen on pystytetty pieni pöytä täynnä kukkia, kynttilöitä ja Milosevicin kuva.

Synkeän betonirakennuksen ovella päivystää käärmeennahkatakkiin, punaisiin saappaisiin ja maastonväriseen barettiin sonnustautunut viisikymppinen nainen. Hän pyytää IS:n kohteliaasti sisään ja pimeän huoneen perällä tulijoita tervehtii farkkupaitainen mies.

- Olen Slobodan Milosevicin autonkuljettaja, Aleksa Aleksic esittäytyy.

Aleksic kertoo kuljettaneensa Milosevicia tämän edustusautolla 1980-luvun lopulta 1990-luvun alkuun. Tarkkoja vuosia hän ei suostu kertomaan.

Minkälaisella autolla herra Milosevic liikkui?

- Hänellä oli Audi. Se oli iso ja musta.

Vaikka Aleksic aloittaa itse keskustelun, hän muuttuu yhtäkkiä vastahakoiseksi.

- En sano teille mitään muuta kuin sen, että hän oli loistava ihminen. Vain yksi ihminen tuhannesta voi olla niin hyvä.

- Jokainen hetki hänen kanssaan oli hyvä. Nyt hänet on murhattu. Haagin tuomioistuin murhasi Milosevicin!

Ex-presidentti on Pozarevacissa läsnä monissa legendoissa. Milosevicin huvilan pihamaalta kaupunkilaiset tietävät osoittaa muun muassa puun, jonka juurella kouluaikoina toisiinsa tutustuneet Mira Markovic ja Slobodan Milosevic suutelivat ensimmäisen kerran.

Nyt puu on kuollut kuin isäntänsä, ja siitä on pystyssä vain karahka.

Monille kaupunkilaisille Milosevic on yhä sankari, jota suurempaa ei tule. 44000 asukkaasta osa on kuitenkin vihannut häntä aina.

(IS-STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  2. 2

    Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

  3. 3

    USA ja Etelä-Korea aloittavat sotaharjoituksen – Pohjois-Korea uhkaa ”armottomalla iskulla”

  4. 4

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  5. 5

    Suomalaisten suosimalla kreikkalaissaarella riehuu taas tulipalo: ”Mietin jo laukkujen pakkaamista”

  6. 6

    Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

  7. 7

    Video: Vuonna 1945 uponnut sota-alus löytyi Tyynestämerestä – Veteraani kertoo kauhunhetkistä veden varassa haiden saartamana

  8. 8

    Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

  9. 9

    Tulosmanipulaatioepäily jääkiekon MM-kisoissa – epäiltyjä uhkaa vuosien vankeus

  10. 10

    Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  2. 2

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  3. 3

    Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

  4. 4

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  5. 5

    Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

  6. 6

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  7. 7

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  8. 8

    Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

  9. 9

    Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

  10. 10

    KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  2. 2

    Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

  3. 3

    USA ja Etelä-Korea aloittavat sotaharjoituksen – Pohjois-Korea uhkaa ”armottomalla iskulla”

  4. 4

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  5. 5

    Suomalaisten suosimalla kreikkalaissaarella riehuu taas tulipalo: ”Mietin jo laukkujen pakkaamista”

  6. Näytä lisää