Elviira, Elvi

Ulkomaat

Valikko

Obaman historiallinen terveydenhuoltouudistus läpi

Julkaistu: , Päivitetty:

Yhdysvaltain edustajainhuone on hyväksynyt äänestyksessään historiallisen terveydenhuoltouudistuksen. Edustajainhuone äänesti laista pitkän ja kiivassanaisen keskustelun päätteeksi varhain aamulla Suomen aikaa.

Lakiesitys meni läpi varsin niukasti, sillä puoltavia ääniä annettiin 219. Läpimenoon tarvittava äänimäärä oli 216. Kaikki edustajainhuoneen republikaanit äänestivät esitystä vastaan, samoin 34 demokraattia.

Sairausvakuutuksen yli 30 miljoonalle amerikkalaiselle takaava laki on ollut presidentti Barack Obaman merkittävin sisäpoliittinen uudistushanke, jota on valmisteltu jo vuoden ajan.

Demokraattien voiton varmistava äänimäärä varmistui sen jälkeen, kun abortteja vastustavalle demokraattiryhmälle taattiin, ettei valtion varoja käytetä uudistuksen jälkeenkään raskauden keskeytyksiin.

Uudistus rajoittaa aluksi sairausvakuutusyhtiöiden mahdollisuuksia evätä vakuutus niiltä, joilla on jo valmiiksi olemassa oleva terveysongelma. Vakavaan tautiin sairastuneen vakuutetun turvaa ei voi myöskään enää yhtäkkiä lopettaa. Myöhemmin jokaisen on pakko hankkia sairausvakuutus, ja vähävaraisille myönnetään valtion tukea tai verohelpotuksia sen maksamiseksi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

  2. 2

    Suomi ensin -johtohahmo raudoissa maijaan, yleisö hurrasi poliisille – näin mielenosoitusleirin purkaminen eteni Helsingissä

  3. 3

    Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

  4. 4

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  5. 5

    DN: Venäläishävittäjä pakotti ruotsalaiskoneen kääntymään – uusia tietoja kohtaamisesta Itämerellä

  6. 6

    Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

  7. 7

    Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

  8. 8

    Video liikuttavasta hetkestä julki: Sirpa Selänne pyyhki kyyneleitä, kun Teemu sai kuulla valinnastaan Hall of Fameen

  9. 9

    Uskomaton video: ruotsalainen Axel lentää itse tekemällään kopterilla, jota kannattelee 76 moottoria

  10. 10

    Horoskooppi 27.6.2017

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  2. 2

    Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

  3. 3

    Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

  4. 4

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  5. 5

    Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

  6. 6

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  7. 7

    Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

  8. 8

    Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

  9. 9

    Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

  10. 10

    Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  9. 9

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  10. 10

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

  2. 2

    Suomi ensin -johtohahmo raudoissa maijaan, yleisö hurrasi poliisille – näin mielenosoitusleirin purkaminen eteni Helsingissä

  3. 3

    Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

  4. 4

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  5. 5

    DN: Venäläishävittäjä pakotti ruotsalaiskoneen kääntymään – uusia tietoja kohtaamisesta Itämerellä

  6. Näytä lisää