Mauri

Ulkomaat

Suomen Thaimaan-suurlähettiläs: Hallitus menetti kasvonsa

Julkaistu:

Bangkokin tilanteen raju käänne ei yllätä Suomen Thaimaan-suurlähettilästä Lars Backströmiä. Hän sanoo, että hallituksen muu keinovalikoima alkoi olla käytetty, joten voimankäyttö ei ollut yllätys.

-Arsenaali on aika lailla tyhjä. Kun mielenosoittajat tunkeutuivat Asean-huippukokouspaikalle, hallitus menetti siinä samassa kasvonsa. Jotain oli tehtävä, mutta en tiedä, missä määrin tämä mitään auttaa, Backström kertoi STT:lle maanantaina puhelimessa.

Backström arvioi, että voimatoimet vain pahentavat lukittunutta tilannetta.

-Polarisointi jatkuu, ja viha kansan keskuudessa puolesta ja vastaan kasvaa. Kompromissin löytäminen vaikeutuu, suurlähettiläs arvioi.

Turisteilla ei syytä huoleen

Mielenosoitukset keskittyvät Bangkokin keskustaan, eikä muualla maassa lomaileville turisteille pitäisi suurlähettilään mukaan tilanteesta koitua haittaa. Bangkokissa pätee edelleen ohje välttää mielenosoituksia. Mielenosoittajia liikkuu Bangkokin keskustassa.

Tilanne Thaimaassa voi Backströmin mukaan jatkua kireänä vielä pitkään. Pääministeri Abhisit Vejjajiva antoi sunnuntaina neljän päivän aikarajan levottomuuksien lopettamiselle, mutta kestävämpi poliittinen ratkaisu ei ole näköpiirissä.

-Hallituksen vastustajien mielessä hallitus on päässyt laittomasti valtaan. Kaikki juontaa juurensa vuoden 2006 sotilasvallankaappauksesta.

Pohjois-Thaimaassa pääsiäispyhiä viettävä Backström odotteli parhaillaan lentoa Bangkokiin.

-Mielenosoittajat radikalisoituvat varmasti tapahtumista. En usko, että Bangkokin lentokenttä olisi kohteena. Hallituksella ei ole varaa toistoa joulukuun tapahtumiin.

-Thaimaa kärsii muutenkin tarpeeksi, kun turistit jäävät tulematta ja talous kärsii.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomalaishieroja nujersi vihatun NHL-pelaajan kuristamalla – oma joukkue taputti: ”Koulukiusaaja oli lyöty mattoon”

  2. 2

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  3. 3

    Näyttelijä Pilou Asbæk on kiusallisen tietoinen nimensä lausunnasta Suomessa – lentoemäntä tosin teki pahimman mokan

  4. 4

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  5. 5

    Näin paljon maksaa polkupyörän pakollinen rekisteröinti ja liikennevakuutus

  6. 6

    Suomesta ulkomaille ympäri­leikattavaksi viety tyttö kokemuksestaan: ”Se oli ylimääräinen, kivulias toimenpide”

  7. 7

    Selvitys: Suomessa syntyneitä tyttöjä on viety ympärileikattavaksi ulkomaille

  8. 8

    Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

  9. 9

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  10. 10

    Riita 9 000 euron mökistä kävi ostajalle kalliiksi – vaikka alapohjasta paljastui mätä yllätys

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  2. 2

    Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

  3. 3

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  4. 4

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  5. 5

    Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

  6. 6

    Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

  7. 7

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

  8. 8

    Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

  9. 9

    Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

  10. 10

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  7. 7

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  8. 8

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  9. 9

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  10. 10

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomalaishieroja nujersi vihatun NHL-pelaajan kuristamalla – oma joukkue taputti: ”Koulukiusaaja oli lyöty mattoon”

  2. 2

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  3. 3

    Näyttelijä Pilou Asbæk on kiusallisen tietoinen nimensä lausunnasta Suomessa – lentoemäntä tosin teki pahimman mokan

  4. 4

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  5. 5

    Näin paljon maksaa polkupyörän pakollinen rekisteröinti ja liikennevakuutus

  6. Näytä lisää