Juha, Janne, Jani

Ulkomaat

Valikko

Jännityskirjailijat: Litvinenko-juttu tarua ihmeellisempi

Julkaistu: , Päivitetty:

Jännityskirjailijat pitävät venäläisen ex-agentin Aleksandr Litvinenkon surmaamista radioaktiivisella myrkyllä klassisena esimerkkinä siitä, että todellisuus on tarua ihmeellisempää.

Litvinenko haudattiin viime viikolla Lontoossa samalle hautausmaalle kuin Karl Marx. Litvinenko syytti ennen kuolemaansa Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia hänen murhauttamisestaan.

Radioaktiivisen poloniumin jälkien seuranta on johtanut lentokoneista hotelleihin ja sairaaloihin, Lontoosta Moskovaan, Roomasta Hampuriin.

Maailman tunnetuimpiin jännityskirjailijoihin kuuluva Frederick Forsyth sanoo, että hänen kustantajansa ei olisi ikinä uskonut tällaiseen juoneen.

- Kustantajani olisi neuvonut minua unohtamaan moisen ja pysyttäytymään jossakin realistisemmassa, sanoi Forsyth, jonka Shakaali-kirja kertoo murhahankkeesta Ranskan presidenttiä Charles de Gaullea vastaan.

Vakoiluromaaneistaan tunnettu John Le Carré sanoi sähköpostivastauksessaan uutistoimisto Reutersille, että hän haluaa välttää kiusauksen vastata Litvinenkoa koskeviin kyselyihin.

- Käytettävissä olevan todistusaineiston pohjalta tunnustan olevani täysin äimistynyt enkä pidä omia arvailujani yhtään sen luotettavampina kuin kenenkään muunkaan, Le Carré kirjoitti.

Poliisi löysi polonium-myrkyn
jäämiä Saksassa

Saksan poliisi vahvisti maanantaina löytäneensä merkkejä polonium-210:stä Aleksandr Litvinenkon tavanneen venäläisen Dmitri Kovtunin jäljiltä Hampurista.

Polonium-210-isotoopin jäämiä on löydetty eri puolilta Hampuria paikoista, joissa Kovtun liikkui ennen lentoaan Lontooseen 1. marraskuuta. Kovtun tapasi Litvinenkon vielä samana päivänä lontoolaisen Millennium-hotellin baarissa yhdessä venäläisen Andrei Lugovoin kanssa.

Hampurin poliisin mukaan neljässä ihmisessä oli havaittu poloniummyrkytyksen jälkiä. He ovat Kovtunin entinen vaimo, tämän nykyinen miesystävä sekä heidän kaksi lastaan. Heille tehdään vielä sairaalassa lisää kokeita.

Kovtun yöpyi tiettävästi entisen vaimonsa asunnossa Hampurissa ennen kuin jatkoi matkaansa Moskovasta Lontooseen.

Merkkejä radioaktiivisesta poloniumin isotoopista on Saksan poliisin mukaan löydetty myös muun muassa autosta, joka oli vastassa Kovtunia tämän saapuessa Hampuriin. Jälkiä on löytynyt myös Kovtunin passiviranomaisille jättämästä asiakirjasta.

Hampurin syyttäjänviraston johtaja Martin Köhnke sanoi olevan brittiviranomaisten asia selvittää, oliko Kovtun ollut osallisena Litvinenkon kuolemaan.

Litvinenko kuoli 23. marraskuuta lontoolaisessa sairaalassa. Hän syytti kuolinvuoteellaan presidentti Vladimir Putinia myrkyttämisestään. Venäjä on torjunut syytökset sekaantumisesta myrkytysjuttuun, joka on jo ehtinyt kiristää Britannian ja Venäjän suhteita.

Litvinenkon leski Marina sanoi viikonvaihteessa uskovansa, että hänen miehensä oli surmannut Venäjältä tullut tappajaryhmä.

Brittiviestimet kertoivat maanantaina nyt tulleen entistä varmemmaksi, että Litvinenko oli saanut radioaktiivista poloniumia juuri Millennium-hotellissa. Viestimien mukaan bussista, jolla Litvinenko oli saapunut hotelliin, ei ollut löytynyt merkkejä radioaktiivisuudesta.

Hotellin baarista ja sen työntekijöistä on sen sijaan löytynyt poloniumin jälkiä.

Lugovoi tapasi
brittipoliiseja

Andrei Lugovoi kertoi maanantaina uutistoimisto Itar-Tassille, että venäläiset ja brittiläiset poliisit olivat kyselleet häneltä Litvinenkon kuolemaan liittyvistä asioista yli kolmen tunnin ajan.

- Esitin todistajanlausuntoni puhtaasi todistajan ominaisuudessa, Itar-Tass kertoi Lugovoin sanoneen. Lugovoin mukaan kysymyksiä esittivät venäläiset rikostutkijat brittiläisten seuratessa kyselyä.

Lugovoi on entinen neuvostotiedustelupalvelu KGB:n agentti, niin kuin Litvinenkokin. Lugovoi kertoi Itar-Tassille voivansa hyvin. Hän sanoi myös Kovtunin voivan hyvin.

Venäläinen uutistoimisto Interfax kertoi viime viikolla, että Kovtun oli säteilysairauden vuoksi kriittisessä tilassa. Myös Lugovoi oli sairas, vaikkakaan ei yhtä pahasti kuin Kovtun, raportoi Interfax.

(STT-AP-Reuters-IS)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  2. 2

    Bottas kiinni paalupaikassa – punainen lippu keskeytti aika-ajot

  3. 3

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  4. 4

    Vene kaatui: Kaksi miestä hukkui Valtimon Kalajärvellä – vain koira palasi lähtöpaikalle

  5. 5

    Suomen Miss Plus Size -Marjaana, 34, säväyttää: julkaisi viettelevän juhannuskuvan – poseeraa täysin alasti

  6. 6

    Anna Abreu herkissä juhannustunnelmissa – saunanraikas lähikuva ihastuttaa: ”Piti oikein pysähtyä katsomaan”

  7. 7

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  8. 8

    Unohda perinteinen lankku! Nämä keskivartaloliikkeet ovat paljon parempia selälle

  9. 9

    Ei herranen aika – McLarenin kuljettajille melkoiset rangaistukset

  10. 10

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  2. 2

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  3. 3

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  4. 4

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  5. 5

    Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

  6. 6

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  7. 7

    Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

  8. 8

    Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

  9. 9

    Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

  10. 10

    Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  3. 3

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  2. 2

    Bottas kiinni paalupaikassa – punainen lippu keskeytti aika-ajot

  3. 3

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  4. 4

    Vene kaatui: Kaksi miestä hukkui Valtimon Kalajärvellä – vain koira palasi lähtöpaikalle

  5. 5

    Suomen Miss Plus Size -Marjaana, 34, säväyttää: julkaisi viettelevän juhannuskuvan – poseeraa täysin alasti

  6. Näytä lisää