Signe, Varma

Ulkomaat

Tornado aiheutti tuhoa Kansasissa

Julkaistu: , Päivitetty:

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush julisti tänään Lounais-Kansasin hätäalueeksi tuhoisan tornadon surmattua yhdeksän ihmistä alueella. Poikkeuksellisen voimakas pyörremyrsky pyyhkäisi pois pienen Greensburgin preeriayhdyskunnan perjantaina paikallista aikaa.

Yli 60 paikkakunnan asukasta loukkaantui myrskyssä, osa heistä vakavasti.

Etsinnät luonnonmyllerryksen muiden uhrien löytämiseksi jatkuivat sunnuntaina. Pelastusmiehet ja rauniokoirat kävivät järjestelmällisesti läpi talojen raunioita löytääkseen eloonjääneitä. Greensburgin sairaalan raunioista pelastettiin jo lauantaina 30 ihmistä.

- On mahdollista, että muitakin ihmisiä on hautautunut raunioihin, että ihmisiä on jumissa kellareissa, sanoi Kansasin hätätilaviranomaisten edustaja.

Eilen joukko uusia tornadoja aiheutti tuhoja Keskilännessä erityisesti Oklahoman osavaltiossa.

Uutiskanava CNN:n mukaan yksi ihminen loukkaantui lievästi tornadon riepotellessa Sweetwateria Oklahomassa illalla paikallista aikaa. Poliisin mukaan paikkakunnan koulu ja muutama muu rakennus kärsivät vaurioita.

Paikallinen tv-asema kertoi, että tornado oli aiheuttanut tuhoa myös Arnettissa Oklahomassa.

Lauantain tuhot olivat kuitenkin vähäisiä verrattuina Greensburgin hävitykseen. Maatalouspaikkakunta tuhoutui lähes täydellisesti tornadossa, jonka tuulet puhalsivat pahimmillaan jopa 74 metriä sekunnissa.

- Ei ole mitenkään liioiteltua sanoa, että tämä pikkukaupunki on pyyhkäisty pois maan pinnalta, sanoi senaattori Pat Roberts käydessään tutustumassa tuhojen laajuuteen.

Greensburgin 1 600 asukasta evakuoitiin ja heitä kehotettiin olemaan palaamatta niin kauan kuin pelastusmiehet raivaavat raunioita.

Valkoinen talo lupasi Kansasille avustuksia kotien ja yritysten jälleenrakentamiseen sekä muiden tuhojen korjaamiseen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

  2. 2

    Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

  3. 3

    Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

  4. 4

    Lentofarssi Samokseen jatkuu: kaksi päivää hukattu, lomailijoita hotelleissa Lahdessa ja Salossa

  5. 5

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  6. 6

    Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

  7. 7

    Viranomainen tarkasti Onnibusin: yhdessä kuussa ajettiin 25 000 kilometriä ilman kuljettajakorttia

  8. 8

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  9. 9

    Jokerien superjunnu räväytti hattutempun KHL-avauksessa – katso kaikki Tolvasen maalit!

  10. 10

    Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

  2. 2

    Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

  3. 3

    Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

  4. 4

    Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

  5. 5

    Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

  6. 6

    190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

  7. 7

    Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

  8. 8

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  9. 9

    Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

  10. 10

    Tanskan poliisi: Juutinraumasta löytynyt silvottu ruumis on kadonnut ruotsalaistoimittaja Kim Wall

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

  2. 2

    Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

  3. 3

    Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

  4. 4

    Lentofarssi Samokseen jatkuu: kaksi päivää hukattu, lomailijoita hotelleissa Lahdessa ja Salossa

  5. 5

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  6. Näytä lisää