Tuukka, Touko

Ulkomaat

Valikko

Haiti sijaitsee järistysherkällä alueella

Julkaistu: , Päivitetty:

Haitissa viime yönä Suomen aikaa tapahtunut maanjäristys oli odotettavissa, amerikkalainen CNN-kanava kertoo. Amerikkalaiset asiantuntijat ovat varoittaneet jo vuosien ajan, että maanjäristyksen riski on suuri Hispaniolan saarella, jonka Haiti jakaa Dominikaanisen tasavallan kanssa.

Hispaniolan saari sijaitsee kahden mannerlaatan - Karibian ja Pohjois-Amerikan laattojen - rajalla.

Maanjäristyksen aiheuttamaa tuhoa lisää Haitin heikko infrastruktuuri. Yhdysvaltain Haitin-lähettilään Raymond Alcide Josephin mukaan infrastruktuuri on "parhaimpinakin aikoina surkea".

Toisaalta korkeiden kerrostalojen puuttuminen Haitin katukuvasta on saattanut vähentää uhrien määrää, amerikkalainen geologi arvioi CNN:lle.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

  2. 2

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  3. 3

    Sädesieni muutti Arjan unelmatyön helvetiksi – ratkaisuidea oli karu: käytä kaasunaamaria

  4. 4

    Jukka Jalonen lataa kovaa tekstiä SM-liigaseurojen niskaan: ”Ovatko nämä aikuisten ihmisten päätöksiä?”

  5. 5

    Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

  6. 6

    Jonnen unelmatreffit muuttuvat painajaiseksi – Erika kilahtaa täysin: ”Oot koko yön jankuttanut samaa pas**a!

  7. 7

    Surffarit lipuivat tietämättään vedenalaisen jätin vieressä – valtava merenelävä tallentui videolle

  8. 8

    Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

  9. 9

    Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

  10. 10

    Britannian sisäministeri: Viranomaiset olivat tietoisia Manchesterin iskijästä – toimi tuskin yksin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  2. 2

    Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

  3. 3

    Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

  4. 4

    Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

  5. 5

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  6. 6

    Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

  7. 7

    Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

  8. 8

    Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

  9. 9

    KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

  10. 10

    Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  8. 8

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

  2. 2

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  3. 3

    Sädesieni muutti Arjan unelmatyön helvetiksi – ratkaisuidea oli karu: käytä kaasunaamaria

  4. 4

    Jukka Jalonen lataa kovaa tekstiä SM-liigaseurojen niskaan: ”Ovatko nämä aikuisten ihmisten päätöksiä?”

  5. 5

    Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

  6. Näytä lisää