Marko, Markus, Markku

Ulkomaat

Valikko

1- ja 3-vuotiaat pikkulapset surmattiin Ruotsissa - isä pidätetty

Kaksi pikkulasta puukotettiin hengiltä maanantai-iltana Ruotsin Arbogassa. Omakotitalossa puukotetut lapset olivat 1- ja 3-vuotiaita. Lasten 23-vuotias äiti loukkaantui vakavasti.

Poliisi pidätti varhain tiistain vastaisena yönä lasten 28-vuotiaan isän epäiltynä kahdesta murhasta sekä murhanyrityksestä.

Vuonna 1980 syntynyt isä kiisti alustavissa kuulusteluissa syyllisyytensä lastensa murhiin ja ex-vaimonsa murhayritykseen. Aviopari oli eronnut viime marraskuussa. Heillä oli lasten yhteishuoltajuus.

Hälytysilmoituksen tapahtumista teki lasten äidin uusi miesystävä, joka löysi vakavasti loukkaantuneet lapset ja äidin talosta. Uhrit makasivat keittiön lattialla vierekkäin.

Lapset menehtyivät
sairaalassa

Talossa asunut äidin miesystävä oli tullut illalla kotiin töistä, kun hän löysi lapset ja heidän äitinsä. Mies soitti pelastusnumeroon maanantai-iltana kello 19.20.

Uhrit vietiin sairaalaan Örebrohon, jossa lapset myöhemmin kuolivat puukoniskuista saamiinsa vammoihin. Äiti kuljetettiin edelleen sairaalahoitoon Uppsalaan.

Poliisi haki veriteoista epäillyn 28-vuotiaan isän tämän kotoa maanantai-iltana muutamia tunteja hälytyssoiton jälkeen. Mies ei tehnyt kiinniotettaessa vastarintaa.

Perhe asui idyllisessä punaiseksi maalatussa omakotitalossa rauhallisella asuinalueella. Talon pihamaa on täynnä lasten leikkikaluja.

Äiti muutti taloon uuden miesystävänsä kanssa vain muutama kuukausi sitten.

Mies epäiltynä
laittomasta uhkauksesta

Poliisin mukaan surmista epäilty isä ilmestyi maanantaina ex-vaimonsa uuteen kotiin saadakseen takaisin itselleen naisen käytössä olleen auton.

28-vuotias isä on jo aiemmin ollut epäiltynä laittomasta uhkauksista ex-vaimoaan kohtaan. Nainen teki viime vuoden lopulla miehestä ilmoituksen poliisille, mutta tämän tapauksen tutkinta on yhä kesken.

Murhista epäillyn miehen äiti kertoi Aftonbladetille, että hänen poikansa oli viettänyt maanantai-illan uuden naisystävänsä luona.

- Poliisi on tässä asiassa väärässä. Poikani ei voi lyödä hengiltä edes kärpästä, nainen kertoi.

Lasten äitiä ei vielä maanantaina pystytty kuulemaan. Veritöillä ei ollut ulkopuolisia todistajia.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  2. 2

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  3. 3

    Sipilä MTV:lle: Kolme uutta ministeriä

  4. 4

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  5. 5

    Henri, 27, rakensi itselleen liikuteltavan talon 5000 eurolla – suomalaiset innostuivat

  6. 6

    Pahin skenaario Pohjois-Koreasta – tutkija: ”Piste, jolloin Yhdysvaltojen kärsivällisyys loppuu”

  7. 7

    Kommentti: Herätys SM-liiga – mikä ihme siinä voi olla niin vaikeaa?

  8. 8

    Piers Morgan tyrmistyi Kim Kardashianin käsittelemättömistä bikinikuvista – ruoti tähden takapuolen muhkuroita aamu-tv:ssä

  9. 9

    ISTV ruotii hallituksen puoliväliriihen ratkaisut – katso suora lähetys kello 21.50

  10. 10

    Mika Myllylän kuvankaunis Olivia-tytär täytti 18 vuotta – julkaisi hemaisevan kuvan: ”Oikeesti oon aina pikku-Olivia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  3. 3

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  4. 4

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  5. 5

    Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

  6. 6

    Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

  7. 7

    Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

  8. 8

    Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

  9. 9

    Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

  10. 10

    Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  3. 3

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  4. 4

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  5. 5

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  6. 6

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  7. 7

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  8. 8

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  2. 2

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  3. 3

    Sipilä MTV:lle: Kolme uutta ministeriä

  4. 4

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  5. 5

    Henri, 27, rakensi itselleen liikuteltavan talon 5000 eurolla – suomalaiset innostuivat

  6. Näytä lisää